L’Équipe: Arsenalin ongelmalapsi sopinut siirrosta Ligue 1:n suurseuraan
Kuva: Getty Images
Ranskalainen L’Équipe-lehti kertoo Mattéo Guendouzin sopineen pysyvästä siirrosta Marseilleen.
Arsenaliin tuntemattomana tekijänä vuonna 2018 Lorientista saapunut keskikenttäpelaaja nappasi lähes kaikkien yllätykseksi nopeasti vakiopaikan Unai Emeryn kokoonpanoissa. Ei kenties vähiten derbyesiintymistensä ansiosta, rämäpäinen hahmo otti toviksi paikkansa myös kannattajien suosikkina.
Guendouzin tapauksessa voitaneen kuitenkin käyttää kulunutta ilmaisua siitä, miten ”pää ei kestänyt”. Mikel Artetan otettua kiinni Gunners-ruorista nuoren pelaajan käyttäytymisongelmat lähtivät käsistä, ja tämä hyllytettiin kokoonpanoista. Viime lokakuussa hänet lainattiin Bundesliigan Hertha Berliniin, josta kantautui tutun oloisia kaikuja; otteet kentällä saattoivat hetkittäin häikäistä, mutta häiriökäyttäytyminen jatkui.
Hertha-laina päättyi kauden jälkeen, ja Guendouzi on parhaillaan loukkaantuneena. Arsenalilla on hänen kanssaan vielä vuoden jatkuva sopimus, mutta pelaaminen punavalkoisissa ei tule jatkumaan.
Aivan pelkäksi häiriköksi Guendouzia on turha leimata; ranskalaisen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa kantama kapteeninnauha kertoo myös muista ulottuvuuksista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta