Puolustajan mitta Tottenhamissa tuli täyteen jo ennen sopimusta: ”Kaikki osapuolet samalla kannalla”
Kuva: Getty Images
Laitapuolustaja Serge Aurier sanoo olevansa lähdössä Tottenhamista. Norsunluurannikkolainen mielii itse takaisin Paris Saint-Germainiin, josta saapui Lontooseen kesällä 2017.
Aurierin sopimus Spursin kanssa päättyy vasta vuoden kuluttua, mutta tämä itse katsoo saaneensa projektin valmiiksi. 28-vuotiaan mukaan lähdölle ei ole esteitä.
– Kaikki tietävät, että jos haluaisin jatkaa täällä, olisin jo tehnyt jatkosopimuksen. En ole tekemässä sellaista myöskään seuraavan puolen vuoden aikana. Olen nyt kokenut pelaamisen Valioliigassa, ja Mestarien liigan finaalissa. Ympyrä täällä on tullut täyteen, ja on aika katsella muualle, puolustaja sanoi L’Équipelle.
Puolen vuoden kuluttua Aurier olisi siis nykysopimuksensa pohjalta oikeutettu aloittamaan neuvottelut ulkomaisten seurojen kanssa. Lausunnot kuulostavat siltä, että asiat saattavat liikahtaa paljon nopeamminkin.
– Kaikki osapuolet ovat samalla kannalla, seurajohto ja agenttini ovat sopineet ehdoista, joten saa nähdä. En ole koskaan piilotellut haluani palata PSG:iin. Se on lapsuuteni seura, jonka kannattaja olen edelleen, joten minulle on luontevaa puhua asiasta. En kuitenkaan ole sulkemassa mitään ovia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin