Liverpoolin puolustaja ajettiin ulos – joukkuekaveri: Ranskan pelaajat vetosivat tuomariin, ettei tämä antaisi punaista korttia

Manchester Unitedin Daniel Jamesin mukaan ranskalaispelaajat pyysivät portugalilaiselta erotuomarilta Luis Godinholta, ettei tämä ajaisi Liverpoolin Neco Williamsia ulos keskiviikon Wales-ottelussa.
Puolustaja Williams poistettiin kentältä käsivirheen takia vajaan puolen tunnin kohdalla, kun ottelu oli maalittomassa tasatilanteessa. Hallitseva maailmanmestari Ranska porhalsi lopulta 3–0-voittoon Nizzassa.
– Minulla ei ole tapana puhua erotuomareista, mutta kyseessä oli ystävyysottelu, James kommentoi Sky Sportsilla.
– Hänellä kesti kymmenen minuuttia katsoa sitä, ja sitten hän päätti sen olevan selvä. En tiedä, kuinka se oli sitä.
Erotuomari näki tilanteen läheltä, mutta Jamesin mielestä tilanteesta ei olisi välttämättä pitänyt edes tuomita rangaistuspotkua.
– Meille on kerrottu, että jos hän on luonnollisessa asennossa eikä voi tehdä asialle mitään, silloin ei tule rangaistuspotkua. Jopa heidän pelaajansa sanoivat: ”Älä aja häntä ulos”.
Williams joutunee nyt yhden ottelun pelikieltoon, joka pitää hänet sivussa Walesin lauantain ystävyysottelusta Albaniaa vastaan.
Lähde: Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista