Valioliigapelaajien tähdittämä Wales varmisti sunnuntai-iltana jatkopaikkansa EM-lopputurnauksessa, vaikka Italia nappasi 1–0-voiton maiden välisessä kohtaamisessa.

Walesin kannalta tappiossa oli voiton makua, sillä neljännesvälieräpaikan tuonut lohkon kakkostila heltisi maalierovertailussa Sveitsin kanssa. Wales sai pidettyä lukemat siedettävinä, vaikka joutui pelaamaan Italiaa vastaan pitkään vajaamiehisenä Ethan Ampadun ulosajon takia.

– Tiesimme, että siitä tulisi vaikea peli, mutta hoidimme työmme ja päädyimme kakkoseksi, Walesin kapteeni Gareth Bale kommentoi.

– Oli pieni pettymys hävitä peli. Se on luonnollista, mutta pojat raatoivat, juoksivat koko ottelun ajan ja tekivät tarvittavan.

Päävalmentaja Robert Page oli erittäin tyytyväinen joukkueensa saavutuksesta.

– Tietysti se tuntuu voitolta, koska saimme kakkossijan. Älkää aliarvioiko walesilaisen luonnetta. On ilmiömäistä, mitä tuolla pukuhuoneessa on. Pakahdun ylpeydestä, hän kommentoi.

Balen mukaan pelaajat on nyt kursittava kokoon ja saatava huippuiskuun turnauksen pudotuspelivaiheen alla.

– Tulemme aina pitämään yhtä. Se on perustamme. Me pidämme aina yhtä ja teemme aina kovasti töitä yhdessä, mutta emme voi vielä katsoa seuraavaa peliä pidemmälle emmekä tiedä, kuka on meitä vastassa.

Lähde: BBC