Tuloksella ei väliä – Englanti tehnyt päätöksensä Gareth Southgaten tulevaisuudesta

Englannin jalkapalloliitto FA haluaa avata viralliset jatkosopimusneuvottelut Gareth Southgaten kanssa, vaikka miesten A-maajoukkue häviäisi EM-kisojen odotetun neljännesvälieräottelunsa Saksaa vastaan ensi tiistaina.
Mark Bullingham, FA:n toimitusjohtaja, sanoo Southgaten omaavan hänen ”vankkumattoman tukensa”, päättyivät EM-kisat Englannin osalta miten tahansa, sillä manageri tekee hänen mielestään ”loistavaa työtä”.
Southgaten nykyinen sopimus Englannin peräsimessä päättyisi vuoden 2022 MM-kisojen jälkeen, mutta FA haluaa aloittaa neuvottelut uudesta kontrahdista heti EM-kisojen päätyttyä – ja olisi halunnut, vaikka Englanti olisi jäänyt lopputurnauksessa alkulohkoon.
– Aiomme avata viralliset keskustelut tämän turnauksen jälkeen. Mutta jos kysyt minulta nyt, sanoisin että ”kyllä me haluaisimme hänen jatkavan (Qatarin MM-kisojen) ylitse, kertoi Bullingham The Telegraphille.
[readmore from=Englanti]
– Minun mielestäni hän tekee loistavaa työtä. En ole sanonut, että olisimme tarjonneet hänelle vielä mitään. Mutta ottaen huomioon kaiken näkemämme, hän tekee mahtavaa jälkeä ja me haluaisimme hänen jatkavan samaan malliin.
– Rakastaisimme sitä, ehdottomasti, että hän jatkaisi työssä nykyistä sopimustaan pidempään, totesi Bullingham pyydettäessä selventämään sanomisiaan.
– Olemme 100-prosenttisesti Garethin tukena. Hän tietää mitä ajattelemme hänestä. Haluamme, että hän jatkaa. Huolimatta tiistain tuloksesta. Ehdottomasti. Vaikka joukkue olisi jäänyt alkulohkoon haluaisimme hänen jatkavan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”