EM-finaalissa pilkun missannut Marcus Rashford tunnustaa: ”Jokin ei tuntunut oikealta”
Kuva: Getty Images
Englannin hyökkääjä Marcus Rashford, 23, pahoitteli maanantaiyönä sosiaalisen median tileillään epäonnistumistaan EM-loppuottelun rangaistuslaukauskilpailussa Italiaa vastaan. Hän korosti kuitenkin, ettei hän voisi koskaan pyytää anteeksi sitä, mitä hän on. Tällä Rashford viittasi hänelle tulvineisiin rasistisiin kommentteihin.
Lausunnossaan Manchester Unitedin pelaaja myönsi, ettei hän kokenut olevansa oikeassa mielentilassa ennen vetohetkeä. Hän yritti silti puskea epävarmuuden ja pahan olon läpi:
– En edes tiedä, mistä voisin aloittaa, enkä osaa pukea sanoiksi, mitä tunnen tällä hetkellä. Takanani on vaikea kausi. Luulen, että kaikki ovat huomanneet sen, ja minulta saattoi puuttua itseluottamusta finaalissa. Olen aina tarjoutunut laukomaan pilkkuja, mutta [nyt] jokin ei tuntunut oikealta.
– Kun kävelin keskiviivalta rangaistusalueelle, yritin antaa itselleni hieman aikaa, mutta valitettavasti tulos ei ollut sitä, mitä halusin.
– Tuntui kuin olisin pettänyt joukkuekaverini. Tuntui kuin pettänyt jokaisen. Ei minulta pyydetty muuta panosta kuin yhtä rangaistuspotkua. Osaan tehdä niistä maaleja unissani, joten miksei nytkin, Rashford päivittelee.
– Olen pyöritellyt asiaa mielessäni kerta toisensa perään heti sen jälkeen, kun jalkani osui palloon. Ei varmaan ole olemassa sellaista sanaa, joka kuvaisi tunteitani. Loppuottelu. 55 vuotta. Yksi pilkku. Historia. Osaan vain pyytää anteeksi. Toivon, ettei näin olisi käynyt.
[readmore from=Marcus-Rashford]
Rashford yritti sijoittaa rangaistuspotkun vasempaan alakulmaan. Italian maalivahti Gianluigi Donnarumma aavisti toiseen suuntaan, mutta laukaus osui tolpan väärälle puolelle.
Rashfordia kuvastavaa muraalia vandalisoitiin Manchesterissa vain noin tunti Englannin tappion jälkeen. Tuhritun kohdan päälle on sittemmin liimattu pelaajaa tukevia viestejä.
Rashford kertoo, että hänen oletetaan lukevan hänestä kirjoitettuja juttuja, koska hän on urheilija. Hän ei ota pahakseen, jos hänen suorituksiaan arvostellaan kielteisesti. Rasismia hän ei sen sijaan hyväksy:
– En koskaan tule pyytämään anteeksi sitä, mitä olen ja mistä tulen. En ole koskaan ollut ylpeämpi kuin olen silloin, kun saan pitää niitä kolmea leijonaa rinnassani.
– Olen Marcus Rashford, 23-vuotias musta mies Withingtonista ja Wythenshawesta, Etelä-Manchesterista. Jos minulla ei ole muuta, minulla on aina tuo [taustani]. Kiitos kaikista ystävällisistä viesteistänne. Tulen vahvempana takaisin. Me tulemme vahvempana takaisin, päätti Rashford postauksensa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi