Tottenhamin shoppailu Bergamossa kallistui juuri – italialaislähteet kertovat kasvaneesta numerosta puolustajan hintalapussa
Kuva: Getty Images
Tottenham-leirissä on torstaina oltu tyytyväisiä alati kasvavaan todennäköisyyteen siitä, että maalivahti Pierluigi Gollini siirtyy seuraan Atalantasta. 26-vuotias italialainen ei ole tulossa saarille ensi kertaa; hänellä on takanaan jaksot niin Manchester Unitedin organisaatiossa kuin Aston Villassa.
Siinä, missä Spurs odottaa Gollinista kenties hiljalleen kypsyvää manttelinperijää Hugo Llorisille, on toinen seuran Atalantasta tavoittelema nimi vähän toista laatua. Puolustaja Cristian Romero valittiin Serie A:n viime kauden parhaaksi pakiksi, eikä liene epäselvää, että tämä saapuessaan marssisi suoraan lontoolaisten ykkösavaukseen.
Matkassa on vielä pieni, numeromuotoinen mutka. Muutama päivä sitten arvioitiin, että Romeron oikeudet omistava Juventus olisi valmis luopumaan pelaajasta 40-45 miljoonalla eurolla. Nyt Sky Italia uskoo seuran pelaajalle asettamassa hintalapussa lukevan 55 miljoonaa euroa. Il Corriere dello Sport heittää vielä viitosen päälle, arvioiden argentiinalaisen maksavan 60 miljoonaa euroa. Romero pelaa tällä hetkellä lainalla Atalantassa, ja sopimukseen kuuluu myös osto-optio.
Tottenham saattaa olla halukas sisällyttämään kauppaan toppari Davinson Sánchezin, jonka rahallisesta arvosta ei kuitenkaan ole laajempaa käsitystä – saati siitä, halutaanko kolumbialainen Italiaan.
60 miljoonankaan sijoitus huippupuolustajaan ei toki ole Spursin taholta mahdoton ajatus, mikäli muuan Englannin A-maajoukkuekapteeni myydään toisaalle.
Päivitetty 22.7.2021 klo 20.16: Romero pelaa Atalantassa lainalla Juventuksesta
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?

- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”