Chelsea saattaa toteuttaa topparihankintansa vaihtokaupan kautta
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan hallitseva mestari Chelsea on pitänyt siirtomarkkinoilla toistaiseksi matalaa profiilia. Tiistaina kuitenkin kerroimme, että lontoolaisseura tavoittelee siirtomarkkinoita verrattain isoa kalaa, 22-vuotiasta Ranskan maajoukkuetoppari Jules Koundéa.
Guardianin mukaan Chelsea on jo ollut yhteydessä Koundén nykyiseen seuraan Sevillaan siirron tiimoilta. Chelsea ei kuitenkaan ole valmis maksamaan puolustajasta hänen sopimuksensa ulosostosummaa 80 miljoonaa euroa.
Niinpä Guardianin ja siirtoekspertti Fabrizio Romanon mukaan Chelsea saattaa harkita Sevillan kanssa myös vaihtokauppaa ainakin osaksi kaupankäyntiä. Tässä tapauksessa toiseen suuntaan matkaisi luultavasti 26-vuotias Kurt Zouma, joka on niin ikään keskuspuolustaja. Myös Antonio Rüdigerin Chelsea voi olla valmis myymään kassaa kartuttaakseen, jos sopiva tarjous tulee. Rüdigerin sopimusta on jäljellä enää vuosi.
Jules Koundén siirto Valioliigaan on ollut muhimassa jo pidempään. Viime kesänä Manchester City teki hänestä 55 miljoonan euron tarjouksen, jonka Sevilla kuitenkin torppasi. Tänä kesänä Tottenham puolestaan tavoitteli Koundéa tosissaan ja oli jo pitkällä neuvotteluissa Sevillan kanssa, mutta puolustaja itse sanoi tälle siirrolle ”kiitos ei”.
[readmore from=Chelsea]
Koundén kerrotaan jo sopineen alustavasti Chelsean kanssa vuoteen 2026 ulottuvasta sopimuksesta, joten kaikki riippuu nyt siitä, löytävätkö Chelsea ja Sevilla korvauksesta sovun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen