Ristiriitaista tietoa Itä-Lontoosta – entinen QPR-pomo pyrkii ostamaan West Hamin
Kuva: Getty Images
West Ham United Football Club ei ole kaupan, vakuuttavat seuran omistajat David Sullivan ja David Gold. Entinen Queens Park Rangers -johtaja Philip Beard puolestaan vakuuttaa, että hänen edustamansa taho on esittänyt takeet siitä, että sillä on varaa maksaa Sullivanin seuralle asettama hinta.
Sullivan ei ole sanaharkassa toisen tahon kanssa ensi kertaa. Beard taas kertoo, ettei sellaiseen omalta puoleltaan halua – ainakaan julkisuudessa – mutta katsoo olevansa velvollinen korjaamaan West Ham -päällikön puheita.
Sky Sportsin mukaan Sullivan kertoi viime viime viikolla, että virallisia tarjouksia seuran ostosta ei oltu tehty. Hän vakuutti tiistai-iltana, että tilanne ei ole muuttunut. Beard vastasi omalta osaltaan.
– En halua antautua julkiseen vääntöön kommenteista, jotka Sullivan antoi viime viikolla, mutta neuvonantajieni mukaan on välttämätöntä korjata haitallisia ja epätarkkoja lausuntoja.
– Voin vahvistaa, että virallinen tarjous on tehty, ja siinä on mainittu summa jonka Sullivan alunperin kaupasta oli pyytänyt. Hänelle esitettiin myös todisteet varojen olemassaolosta.
Seuraavan kommentin valossa vaikuttaa siltä, että eksentrinen Irons-pomo olisi viime käänteessä vaatinut ostajakandidaatilta takeita siitä, miten itse pääasiassa – jalkapallossa – tultaisiin toimimaan.
– Minulle oli hyvin selkeää, että Sullivanin mielenkiinto kohdistui vain myyntihintaan. Missään vaiheessa meiltä ei pyydetty tietoja jalkapallostrategiastamme. Me olemme hyvin sitoutuneita jatkaan pyrkimyksiämme ostaa seura. Meillä on vahva visio siitä, London Stadiumista, ja sen osuudesta Olympiapuistossa kokonaisuutena. Tukenamme on joukko merkittäviä urheiluhahmoja, sekä West Hamin legendoja jotka rakastavat seuraa, ja haluavat olla mukana sen kehittämisessä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta