Maajoukkuekipparit Robert Lewandowski ja Harry Kane kohtaavat huipputärkeässä MM-karsintaottelussa
MM-karsinnoissa voitosta voittoon marssinut Englanti kohtaa tänään keskiviikkona vieraskentällä Puolan.
Ottelussa pelataan isoista pisteistä. Puola on käytännössä pakkovoiton edessä mikäli se mielii taistella lohkovoitosta. Englanti puolestaan olisi voitolla hyvin lähellä suoraa MM-kisapaikkaa. Mikäli Englanti voittaa Varsovassa pelattavan ottelun, riittää sille lohkovoittoon vierasvoitot heittopussimaista, San Marinosta ja Andorrasta.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Otteluun lisää mielenkiintoa tuo kahden huippuhyökkääjän, Robert Lewandowskin ja Harry Kanen, välinen kohtaaminen.
Lewandowski on ollut tähän mennessä kaksikosta tehokkaampi. Puolalaishyökkääjä on takonut neljässä karsintaottelussa tehot 6+2. Kane on yhtä moneen otteluun onnistunut maalinteossa neljä kertaa ja antanut lisäksi yhden maalisyötön. Joukkueidensa kapteeneina toimivat maalitykit eivät ole koskaan aiemmin kohdanneet maajoukkuetasolla.
Puolan ja Englannin välinen MM-karsintaottelu potkaistaan käyntiin tänä iltana kello 21:45 Suomen aikaa. Ottelu näytetään suorana lähetyksenä sekä V Sport Jalkapallo -kanavalla että Viaplayn suoratoistopalvelussa.
LUE MYÖS:
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
