Raju paljastus: Peter Schmeichel haukkui Sir Alex Fergusonin koko joukkueen edessä – sitten tuli pahaenteinen kutsu toimistoon
Kuva: Getty Images
Peter Schmeichel kertoo tuoreessa kirjassaan, miten hänen Man United -uransa olisi voinut päättyä paljon toteutunutta aiemmin.
Elettiin vuotta 1994. Vain kaksi ja puoli vuotta aiemmin Schmeichel oli siirtynyt Unitediin Bröndbyn riveistä.
United johti peliä arkkivihollistaan Liverpoolia vastaan 3-0.
– Se olisi voinut olla jo 5-0 tai 6-0. Jostain syystä himmasimme, enkä oikein tiedä miksi. Nigel Clough teki kaksi maalia ennen taukoa ja 11 minuuttia ennen loppua Neil Ruddock puski tasoituksen. Se oli nöyryyttävää, Schmeichel muistelee kirjassaan.
Pelin jälkeen Sir Alex Ferguson tarjoili suojateilleen legendaarisen hiustenkuivaajakäsittelyn.
– Se oli ensimmäinen ja ainoa kerta sen kahdeksan vuoden aikana, minkä Unitedissa vietin, kun Fergie kävi asiaa pitkään ja hartaasti läpi pukuhuoneessa.
– Hän oli niin vihainen ja kohdisti vihansa minuun. Hän haukkui maalipotkujeni laatua, valitti että ne painuivat jatkuvasti Liverpool-pelaajille. Se oli epäreilua.
– Minäkin olin vihainen ja nousin vastustamaan häntä. Jälkikäteen kadun ja toisaalta en kadu sitä, mitä sanoin. Kadun sitä, etten kyseenalaistanut vain häntä, vaan aloin myös kritisoida joitakuita pelaajia. Niin ei vain tehdä julkisesti joukkueen ja valmentajan edessä.
– Toisaalta en kadu sitä, että nousin vastustamaan valmentajaa. Saattaa tulla yllätyksenä, mutta Fergie antoi minun tehdä niin. Vaikka valitsin oikean päivän, aika ja paikka olivat vääriä – ja toteutustapa erityisesti.
– Kun muistelen sitä päivää, tuntuu melkein kuin olisin tehnyt rikoksen ja kantaisin sitä taakkaa mukanani. Kotiin ajaessani olin niin vihainen ja adrenaliinihöyryissäni, että soitin jopa agentilleni Runelle ja pyysin häntä etsimään minulle uuden seuran.
Schmeichel ei ehtinyt löytää itselleen uutta seuraa, kun jo kuului kutsu Fergusonin toimistoon.
– Seuraavana aamuna olin jo rauhoittunut, mutta mieleni oli yhä levoton. Halusin nähdä Fergien, mutta hän ei ollut harjoituksissa. Sitä seuraavana päivänä hän oli ja hän kutsui minut toimistoonsa.
[readmore from=Manchester-United]
– Hän sanoi, että hänen on annettava minulle potkut. Pyysin anteeksi käytöstäni ja hän hyväksyi anteeksipyyntöni, muttei hievahtanutkaan vaatimuksestaan. ”Se ei muuta sitä tosiasiaa, että sinun on lähdettävä”, hän sanoi.
– Sen jälkeen pyysin puheenvuoroa joukkueen edessä ennen harjoituksia. Kerroin, kuinka pahoillani olin. En silloin tiennyt, että Fergie kuunteli sitä oven takana. Hän ei koskaan toteuttanut uhkaustaan [potkuista].
Tuon Liverpool-ottelun jälkeen Schmeichel ja United voittivat yhdessä vielä neljä kertaa Valioliigan, Mestarien liigan, kolme kertaa FA Cupin ja kaksi kertaa Community Shieldin.
Schmeichel päätyi pelaamaan Unitedissa kesään 1999, jolloin hän siirtyi portugalilaiseen Sportingiin.
Lähteet: The Times, One: My Autobiography
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”