Lähde: Valioliiga jäämässä reilun vuoden päästä seitsemän viikon tauolle – otteluruuhkia luvassa
Kuva: Getty Images
Valioliigan johto, seurat ja osakkaat tapasivat keskiviikkona neuvottelupöydän äärellä. Agendana tapaamisessa oli Qatarin vuoden 2022 MM-kisat.
BBC:n uutisen mukaan on todennäköistä, että Valioliigassa vietetään kesken kauden 2022-23 peräti seitsemän viikon tauko.
Se ajoittuisi marraskuun ensimmäiseltä puoliskolta joulukuun lopulle. Suunnitelman mukaan perinteinen tapaninpäivän eli Boxing Dayn kierros olisi ensimmäinen pitkän tauon jälkeen.
Näillä näkymin Valioliiga myös alkaisi viikkoa aiemmin eli 6. elokuuta ja päättyisi viikkoa tavanomaista myöhemmin, tarkemmin 28. toukokuuta.
Mestarien liigan ja FA Cupin finaalit ajoittuisivat kesäkuulle.
Qatarin MM-kisat pelataan talvella, koska kesällä maassa olisi liian kuumat olosuhteet pelata jalkapalloa. Kisat alkavat 21. marraskuuta ja päättyvät 18. joulukuuta.
FIFA on jo ilmoittanut, että seurojen tulee päästää kisoissa esiintyvät pelaajat maajoukkueidensa matkaan 14. marraskuuta 2022 mennessä.
Tuolle ajanjaksolle mahtuisi noin seitsemän liigaottelua ja kaksi viimeistä Mestarien liigan lohkovaiheen peliä.
UEFA:n pyrkimyksenä on saada lohkovaiheet pelattua kokonaan ennen MM-kisojen alkua. Tämä tulee näkymään normaalia kovempana otteluruuhkana, kunnes Valioliiga jää tauolle.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut