Derby County on jo hetken paistatellut otsikoissa katastrofaaliseksi päässeen taloutensa ja sitä seuranneiden mahdollisten sanktioiden takia.

Wayne Rooneyn valmentama joukkue lähti kauteen jo valmiiksi siirtorajoitusten kera. Derby on hyvin vahvasti nuorten pelaajien varassa.

Rooneyn ryhmä on esiintynyt ihan mukavasti pelillisesti. Kahdeksasta ottelussaan Derby on voittanut kaksi ja hävinnyt kaksi. Neljä kertaa pisteet on jaettu.

Urheilullisesti joukkue on siis kerännyt kymmenen sarjapistettä Championshipissa. Sarjataulukossa Derby on silti viimeisenä ja kaksi pistettä pakkasen puolella.

Seura ei ole enää omavarainen, vaan se on ylläpitojärjestelyn alaisena. Derbyn asioita hallinnoi ulkopuolinen yritys nimeltä Quantuma.

Tämä taas johti sarjan puolella 12 pisteen rangaistukseen. Derby saattaa saada vielä yhdeksän pisteen lisärangaistuksen Championshipin taloussääntöjen rikkomisesta.

Jalkapalloilijana supertähdeksi noussut Rooney ei ole tyytyväinen tapaan, jolla tieto seuran sisällä liikkui. Hänen mukaansa omistaja Mel Morris ei esimerkiksi kertonut Rooneylle, että mitä tulee tapahtumaan. Valmentaja kuuli uusista hallintojärjestelyistä television kautta.

Rooney ei silti ole aikeissa jättää kriisiseuraa.

– Ihmiset tässä organisaatiossa ovat minulle tärkeitä. Millaisen kuvan se antaisi minusta ihmisenä, jos nyt lähtisin? Nostaisinko jalat pöydälle tai lähtisinkö kenties pienelle lomalle, Rooney sanoi BBC:n haastattelussa.

– Olen täällä taistelemassa seuran ja henkilökunnan puolesta. Nämä ihmiset tarvitsevat jonkun johtamaan heitä.

Pistesanktioita Rooney pitää erittäin harmillisina, mutta toivoo todella paljon, että sanktiot säilyisivät nykyisen kaltaisena.

– Tällä 12 pisteen rangaistuksella uskon, että säilymme sarjassa. Yksikään seura ei ole koskaan tehnyt sitä ja olen kannustanut pelaajia tekemään historiaa.

– Jos sanktio kohoaa 21 pisteeseen, niin sitten homma menee todella vaikeaksi ja aloitamme ensi kautemme todennäköisesti sarjatasoa alempaa, Rooney kertoi.

Seuraa nykyisin johtava yritys raportoi Derbyn kokonaisvelkamääräksi kymmeniä miljoonia puntia. Mahdollisia leikkauksia esimerkiksi seuran henkilöstöstä on Quantuman mukaan luvassa, mutta usko perinteisen seuran tulevaisuuteen on vankka.

Ensiksi Derby Countyn ja Rooneyn pitäisi selvitä kunnialla tästä kaudesta. Seuraava ottelu on lauantaina Sheffield Unitedin vieraana.

Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.

Derby County

@dcfcofficial
A message from the club's administrators to our supporters 🐏

#DCFC #dcfcfans