Jürgen Kloppilta ylistäviä sanoja Brentfordista: ”Kuin kyseessä olisi heidän elämänsä viimeinen ottelu”
Kuva: Getty Images
Lauantai-illan viimeisessä valioliigaottelussa Liverpool esiintyy Lontoossa, Brentfordin tuoreella areenalla. Jürgen Klopp käytti perjantaina ison osan peliä ennakoineesta pressitilaisuudesta Beesin kehumiseen.
– Heidän tapansa pelata, samoin kuin heidän organisaationsa on ihmeellisen hieno, ja (manageri) Thomas Frank tekee mahtavaa työtä.
Tanskalaisluotsi Frankin työn jälki näkyy Kloppin mukaan selkeästi.
– Joukkue on äärimmäisen hyvin harjoitettu, jokainen tietää tehtävänsä, ja kaikki ovat valmiita juoksemaan ne ylimääräiset metrit.
Edelliskauden mestari tuonee Community Stadiumille uudenlaisen haasteen. Brentfordin puolustaminen taas aiheuttanee Liverpoolille hikisen illan.
– Koko joukkue puolustaa, kuin kyseessä olisi heidän elämänsä viimeinen ottelu. Se on hyvin vaikuttavaa, ja se on tuottanut tulosta. En usko että he kuitenkaan ovat vielä tyytyväisiä.
Brentfordin viisi ensimmäistä valioliigaottelua ovat tuottaneet sille kahdeksan pistettä, ja taulukon yhdeksännen tilan.
– Pelistä tulee kiinnostava, sillä vastakkain on kaksi vilkasta, korkean intensiteetin joukkuetta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- West Ham on kiinnostunut Jørgen Strand Larsenista
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Curtis Jones: Mohamed Salah pyysi Liverpoolin pelaajilta anteeksi
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Pep Guardiolalta varoitus Man Cityn pelaajille: ”Tämä ei riitä”
- Man Unitedin lainalle lähettämä pelaaja ampui joukkueensa voittoon
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”