Man United -manageri otti keskiviikosta ne postiiviset: ”Emme menettäneet ketään”
Kuva: Getty Images
Etenkin Suomen maajoukkueen kannattajille tuttu puheenparsi siitä, miten otteluista ”otetaan ne postiiviset” asiat mukaan, tuntui kaikuvan Ole Gunnar Solskjærin lausunnoissa, tämän kertoessa joukkueensa terveystilanteesta ennen lauantai-iltapäivän Aston Villa -ottelua.
– Emme menettäneet ketään keskiviikkona, mikä tuottaa minulle pientä päänsärkyä kokoonpanon suhteen, norjalainen virnisteli.
Vaikka pelaajia ei keskiviikon West Ham -kohtaamisessa ”menetetty”, niin kävi yhdelle pokaalille; Irons pudotti Unitedin ulos Liigacupista.
Poissaolijoiden määrä Solskjærin ryhmässä on todella pieni. Keskiviikon otteluun manageri teki peräti 11 muutosta – siis koko kentällisen edestä. Muiden muassa Cristiano Ronaldo oli kokonaan lepovuorossa.
Loukkaantumisten vuoksi miehistöstä puuttuvat vain Marcus Rashford ja Amad Diallo.
– Joskus joutuu jättämään otteluista sivuun pelaajia, jotka ansaitsisivat paikan kentällä. Se nyt vain on tämän homman luonteeseen kuuluvaa, ja meidän on pidettävä huoli että olemme valmiina joka ikiseen otteluun.
Aston Villan tilanne ei ole aivan yhtä hyvä. Lainalla oleva puolustaja Axel Tuanzebe ei voi pelata omaa seuraansa vastaan, minkä lisäksi niin Leon Bailey, kuin Morgan Sanson ovat vammojen vuoksi ottelusta sivussa.
Solskjærilla saattaa olla heittää hyökkäykseensä pitkästä aikaa myös Edinson Cavani.
– Hän on harjoitellut täysipainoisesti keskiviikon jälkeen, ja on käytettävissäni.
Lähde: Manchester United
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn