West Ham jatkoi kovaa virettään – Genk kaatui Eurooppa-liigassa selkeästi
Kuva: Getty Images
Belgialaisryhmä Genk pääsi torstai-iltana keskelle huipputunnelmaa Lontoon Olympiastadionilla, West Hamin vieraana.
Eurooppa-liigan ottelun lopussa areenan taululla komeilivat lukemat 3-0.
Isännät olivat pelin alkuminuuteilla hallitsevampi osapuoli, mutta vieraat hätyyttelivät nopeilla nousuillaan myös useampaan otteeseen. Pallo oli jopa Alphonse Areolan vartioiman maalin sisällä, mutta laitasyöksyn osuman alustukseen tehneen Junya Ito katsottiin olleen paitsioasemassa – äärimmäisen vähän, mutta riittävästi.
Jakson edetessä Irons sai otteisiinsa yritteliäisyyden lisäksi myös ajatusta, ja pääsi maalipaikkojen tuntumaan.
Jarrod Bowen pääsi 25 minuutin vaiheilla lataamaan keskeltä maalin edestä. Kuitenkin vain nimenomaan lataamaan; itse potku ei osunut palloon.
Kymmentä minuuttia ennen taukoa Genkin yli kaksimetrinen kärki Paul Onuachu käytti vartaan, ja nousi puskuun korkelle Hammers-puolustuksen ylle. Pallo roikkui lopulta vähän ohi maalin.
Edellisen tilanteen jälkeen West Ham näytti hetken parhaiden aikojen Barcelonalta. Pallo liikkui usean minuutin ajan pelaajalta toiselle, seuraavalle, ja sitä seuraavalle, viraiden boksin rajalla. Vetoa vain ei aikaan saatu.
Huippupaikatkaan eivät tuntuneet kotijoukkuelle kelpaavan, mutta juuri avauspuolikkaan siirryttyä lisäminuuteille, Craig Dawsonin roikkupusku kulmapotkutilanteesta upposi kuin upposikin vasempaan kulmaan, kenties Genk-kapteeni Bryan Heynenin pään kautta. Joukkueet vihellettiin tauolla oikeastaan välittömästi maalin jälkeisen aloituksen jälkeen.
Nopea niittaus
Kun avausjaksolla tuntui siltä, että ennen viime hetkeä kumpi tahansa joukkue olisi saattanut ottaa johdon ottelussa, tuli West Ham toiselle jaksolle näyttämään vierailleen kaapin paikkaa. Issa Diop puski johdon kahteen nollaan 57. minuutilla, ja Bowen onnistui viimein vain vajaata kahta minuuttia myöhemmin – ottelu oli hetkessä ratkaistu. David Moyesille selkeä johto soi toivotun mahdollisuuden lepuuttaa pelaajiaan, joilla on edessään hurja ottelutahti. 67. minuutilla niin Declan Rice kuin kaksi syöttömerkintää nimiinsä kirjauttanut Aaron Cresswell siirtyivät penkille. Viimeisellä kympillä lontoolaiset vaihtoivat kentältä vielä Bowenin ja Nikola Vlasicin. Kun pelikello osoitti varsinaista peliaikaa olevan jäljellä kaksi minuuttia, pääsi 19-vuotias Dan Chesters haistelemaan UEL-tunnelmaa debyyttiottelussaan Hammersin edustusryhmässä. West Hamin eteneminen on kovaa – tämän kilpailun lohkovaiheessa toistaiseksi virheetöntä: kolme ottelua, kolme voittoa.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin