Phil Nevillen sanoissa kahdenkin ex-pelikaverinsa tueksi vissi perä? ”Kuvottavaa käytöstä”
Kuva: Getty Images
Viimeksi Inter Miamin valmentajana taatusti oman osansa yleisestä kritiikistä saanut Phil Neville kommentoi Valioliigan piirissä viime aikoina vellonutta meteliä. Entisen Manchester United -pelaajat, joihin Phil kommentaattoriveljensä Garyn kanssa tunnetusti kuuluu, ovat olleet myrskyn silmässä.
Sävel 44-vuotiaan puheessa on aika täsmälleen sama kuin monen muunkin yleisen keskustelun tasoa kommentoineen managerin.
– Sosiaalinen media on varsinainen likakaivo alhaisimmista alhaisimmille ihmisille, Neville sanoo Miami Heraldille.
– Elämme aikoja, joina pidetään normaalina sitä että vaaditaan toisille potkuja. Jos jollain muulla työpaikalla toimisi näin, joku kutsuisi varmasti poliisin.
Juuri nyt näyttää siltä, että Ole Gunnar Solskjær saa ainakin toistaiseksi jatkaa Manchester Unitedin peräsimessä, toisin kuin Nevillelle myös kentän puolelta tuttu Steve Bruce Newcastlessa. Hänen tilanteessaan huutelu meni vielä paljon pidemmälle.
– Se meni jo kaiken arvostelun alapuolelle. Kyse ei enää ollut muusta kuin kiusaamisesta. Kuvottavaa käytöstä, trollaamista. Vastenmielisintä tekstiä, mitä olen koskaan lukenut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa