Paljastus: Man City oli Romelu Lukakun kintereillä – agentti suostutteli siirtymään Chelseaan
Kuva: Getty Images
Federico Pastorello on paljastanut, että Manchester City yritti hankkia Romelu Lukakun kesällä 2020.
Lukakun agenttina toimivan Pastorellon mukaan koronaviruspandemia hankaloitti sopimusneuvotteluja ja sen myötä siirto jäi lopulta toteutumatta.
– Manchester City oli hänestä [Lukaku] kiinnostunut edellisenä vuonna, Pastorello paljasti The Telegraphille.
– Pandemia aiheutti omat haasteensa, koska oli hyvin vaikeaa lentää eri paikkoihin tapaamaan ihmisiä.
– Kiinnostus oli hyvin konkreettista ja vakavaa, mutta lopulta he muuttivat ajatustaan tai eivät olleet valmiita toteuttamaan sitä. Tänä kesänä he [City] sitten keskittyivät Harry Kaneen.
Internazionalea kahden viime kauden ajan edustanut Lukaku palasi tänä kesänä Chelseaan hurjalla 115 miljoonan euron siirtosummalla. Belgialaishyökkääjän ratkaisu ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys, sillä agentti joutui suostuttelemaan häntä siirtymään.
– Minä kerroin Romelulle, että tilanne saattaa olla nyt tai ei koskaan, koska hän ei luultavasti tajunnut sitä täysin, Pastorello kertoo.
– Minun piti muistuttaa häntä, että joskus on junia, ja kun ne kulkevat ohi, ne eivät enää koskaan palaa. Tilanteen, markkinoiden ja vähäisten mahdollisuuksien vuoksi tämä oli Romelun juna.
[readmore from=Romelu-Lukaku]
– Chelsea halusi hänet 100-prosenttisesti ja joutui tekemään lukuisia tarjouksia, ennen kuin he pääsivät Interin kanssa yhteisymmärrykseen.
– Tarjouksia oli tehty jo neljä, ja viides oli se, joka päätti neuvottelut. Jälkeenpäin ajateltuna uskon, että kaikki saivat todella hyvän sopimuksen.
28-vuotias Lukaku on pelannut tällä kaudella 11 ottelua ja tehnyt niissä neljä maalia. Hän edusti Chelseaa edellisen kerran vuosina 2011-14.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi