Lähde: Hollantilaislegendalta tylyt pakit Newcastlelle
Newcastlen talous on tällä hetkellä lievästi sanottuna turvattu ja tulevaisuuden suunnitelmat sen mukaiset.
Tällä kaudella joukkue tuskailee silti Valioliigan putoamistaistelussa, johon seura tulee varmasti jo tammikuun siirtoikkunassa reagoimaan aggressiivisesti.
Uudeksi valmentajaksi Steve Brucen potkujen jälkeen varmistui vastikään Eddie Howe. Bournemouthin kanssa mahtavaa työtä aiemmin tehnyt 43-vuotias englantilainen joutuu kovaan paikkaan, mutta valmentajana hän on osaamisensa jo osoittanut.
Äkkirikastuminen ei riitä, jos rahat käyttää pelkästään pelaajahankintoihin vauhtisokeuden säestämänä. Taustat on laitettava kuntoon ja Newcastlen seurajohto tämän myös tiedostaa.
Joukkue on ollut aktiivisesti erityisesti uuden urheilutoimenjohtajan perässä. Kärkiehdokkaana pestiin on ollut Ajaxin pelaajalegenda Marc Overmars. Upeaa työtä Amsterdamissa tehnyt hollantilainen on The Athleticin mukaan tehnyt myös päätöksensä.
Ajax on pelannut upeaa kautta. Se on ollut suorastaan ylivertainen Eredivisiessä ja edennyt jo jatkoon Mestarien liigan puolella. Perinteikäs hollantilaisseura onkin epätoivoisesti halunnut Overmarsin myös pitää seurassa.
The Athleticin mukaan 48-vuotias ex-laituri on päättänyt näin myös tehdä. Overmars oli ehdolla samanlaiseen virkaan myös entiseen seuraansa Arsenaliin vuonna 2019, mutta tuolloinkin hän päätti jäädä Ajaxiin.
Valmentajaksi Newcastle ei saanut ensimmäisenä toivelistalle kirjattua nimeä ja sama toistui myös urheilujohtajan pestin saralla. Kasvukipuja.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”