Lähde: Tottenhamissa alkoi Antonio Conten aika – tappotreenejä, pitkiä videoanalyysejä, ketsuppi ja majoneesi kielletty
Kuva: Getty Images
Tottenhamin päävalmentaja Antonio Conte ei ole jäänyt jahkailemaan uudessa työpaikassaan, kertoo The Athletic.
Italialainen Conte, 52, nimitettiin Spursin käskyttäjäksi viime viikon tiistaina, ja hän on ehtinyt johdottaa lontoolaisryhmän tähän mennessä kahteen otteluun: ensin Vitesse Arnhem kaatui Konferenssiliigassa 3-2 ja viime viikonloppuna Tottenham pelasi Evertonin kanssa 0-0-tasapelin Valioliigassa.
Conte on käyttänyt kaiken mahdollisen ajan siihen, että Tottenham rupeaisi pelaamaan ja toimimaan hänen haluamallaan tavalla. Viime viikolla hän oli yli tunnin myöhässä lehdistötilaisuudesta, koska hän opetti metodejaan Spursin pelaajille treenikentällä.
Athleticin mukaan Tottenhamin pelaajat olivat viime perjantaina ”kuolleita” Conten vetämien harjoitusten jälkeen. Osa heistä oli pelannut juuri edellisenä iltana Vitesseä vastaan. Lisäksi Conte piti joukkueelleen 75 minuutin videoanalyysin Vitesse-pelistä, vaikka alunperin palaverin odotettiin kestävän noin 20 minuuttia.
Conte on myös ruoskinut pelaajiaan parempaan fyysiseen kuntoon. Italialaisluotsi on sanonut suoraan joillekin pelaajille, että he ovat hänen mielestään ylipainoisia.
Pelaajien ruokailutottumuksetkin on laitettu Conten lyhyen ajanjakson aikana uusiksi. Conte on vaatinut, että pelaajat syövät lounasta yhdessä, ja hän on kieltänyt raskaat ruoat ja sämpylät harjoituskeskuksen tarjonnasta. Myös ketsuppi ja majoneesi ovat tätä nykyä kiellettyjen aineiden listalla Tottenhamissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta