Telegraph: Jesse Lingard jättämässä Manchester Unitedin – herättänyt kiinnostusta Espanjassa ja Italiassa
Kuva: Getty Images
Jesse Lingard on jäänyt olemattomalle vastuulle kuluvalla kaudella Manchester Unitedissa.
Joulukuussa 29 vuotta täyttävä Lingard ei ole päässyt kertaakaan avauskokoonpanoon Valioliigassa. Lingard on pelannut syyskauden aikana yhteensä vain 63 minuuttia Valioliigassa, mutta on siitä huolimatta onnistunut kahdesti maalinteossa.
Telegraphin mukaan Lingard on hyvin pettynyt peliaikaansa ja yllättynyt pienestä roolistaan, sillä Manchester Unitedin päävalmentaja Ole Gunnar Solskjær lupasi hänelle vastuuta ja suurempaa roolia.
Lingardin nykyinen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Telegraphin mukaan osapuolten väliset jatkosopimusneuvottelut ovat kaatuneet, eikä Lingard ole järin halukas jatkamaan niitä.
Lähteen mukaan Lingard harkitsee tällä hetkellä pyytävänsä lainasiirtoa tammikuussa kevätkaudeksi.
Telegraph kertoo Atléticon, Barcelonan ja AC Milanin olevan kiinnostuneita Lingardista, joka on saatavilla ilman siirtosummaa ensi kesänä. Lingardin edustajat ovat käyneet viime viikkoina Espanjassa neuvottelemassa mahdollisesta siirrosta.
Lingard haluaa osallistua vuoden päästä pelattavaan MM-lopputurnaukseen ja tiedostaa tarvitsevansa peliaikaa päästäkseen Englannin kisajoukkueeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi