David Moyes vahvisti ikävän uutisen: West Hamin luottopelaaja loppukauden sivussa
West Hamin manageri David Moyes on vahvistanut, että joukkueen italialaistoppari Angelo Ogbonna on sivussa loppukauden.
Ogbonna, 33, loukkaantui juuri ennen marraskuun maaottelutaukoa pelatussa Liverpool-ottelussa. Puolustaja joutui jättämään kentän avausjaksolla silmän yläpuolelle tulleen viillon vuoksi, mutta vaihtopenkin puolella hän alkoi tuntea kipua myös oikean jalan polvessaan.
Tarkempien tutkimusten jälkeen selvisi, että Ogbonna kärsii polven eturistisidevammasta. Moyesin mukaan puolustaja joutuu leikkauspöydälle, eikä häntä nähdä enää kentällä kuluvan kauden aikana.
– Angelo menee leikkaukseen lähipäivien aikana. Se on todella surullista, koska hän on loistava joukkuepelaaja ja hänen peliesityksensä ovat olleet loistavia, Moyes kertoi perjantain lehdistötilaisuudessa.
– En pidä todennäköisenä sitä, että Angelo palaisi [pelikentille] enää tällä kaudella.
Vuodesta 2015 lähtien West Hamia edustaneen Ogbonnan sopimus päättyy ensi kesänä. The Athleticin mukaan siihen sisältyy optio lisävuodesta, jonka seura aikoo käyttää.
Angelo Ogbonna ruled out for season with ACL injury. Huge blow. #WHUFC
theathletic.com/news/ogbonna-r…
theathletic.com/news/ogbonna-r…
nytimes.com
Ogbonna ruled out for season with ACL injury, confirms West Ham manager Moyes
West Ham manager David Moyes has confirmed that defender Angelo Ogbonna will miss the rest of the season with a knee injury suffered against Liverpool on November 7. The Italian centre-back was...
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin

- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele