James Maddisonin temput aivan liikaa Newcastlelle – West Ham tylsyi Turf Moorilla

Kello 16 Suomen aikaa käynnistyi sunnuntaina kaksi valioliigaottelua.
Sarjataulukon pohjalla olleet joukkueet eivät omia asemiaan juuri parannelleet – kaikki iltapäivän maalit teki lopulta Leicester.
James Maddison tyrmäsi Newcastlen
Jo lähtökohtaisesti jopa yhdeksän pelaajan poissaolosta kärsinyt Leicester sai Newcastle-ottelun alkuminuuteilla lisää jobin postia, kun Jonny Evans nilkutti takareittään pidellen vaihtoon.
Isännät hankkivat kuitenkin itselleen parempia maalintekopaikkoja. Reilun parinkymmenen minuutin jälkeen käytiin jo lähellä johtoa, kun pallo kimpoili James Maddisonin vaparin jälkeen Martin Dubravkan maalin edustalla. Vapaapotku tuomittiin tilanteesta, jossa Jamal Lewis jäi Patson Dakan vauhdista, ja pysäytti tämän keltaisen kortin arvoisesti.
Alussa nähdyn Harakoiden yritteliäisyyden jälkeen Leicester otti kenttätapahtumat toviksi lähes täysin haltuunsa.
37. minuutilla Maddison kaatui boksissa, ja Jamaal Lascellesin katsotiin aiheuttaneen sen – rankkari. Tuomion oikeudellisuudesta riittänee puhetta – Leicesterille kuitenkin pelitapahtumiin nähden ansaittu johtoasema Youri Tielemansin voimavedolla keskelle.
Newcastle sai etenkin Allan Saint-Maximinin aktiivisuuden kautta painetta isäntien päätyyn jakson lopulla, onnistumatta kuitenkaan maalinteossa.
Tauolla pyörineet uusinnat rankkariin johtaneesta tilanteesta saivat toivomaan Newcastlen tasoitusosumaa. Maddison nousi kuitenkin esiin uudelleen, napauttamalla loistosyötöllä Harvey Barnesin vapaaksi, kun pelattiin 57. minuuttia. Pallo Barnesilta täysin tyhjän verkon edessä seisselle Dakalle; 2-0.
Reilun tunnin jälkeen vieraat saivat pitkäksi aikaa paineen Kasper Schmeichelin maalin tuntumaan, ja kavennus tuntui roikkuvan ilmassa. Vaarallisin tilanne nähtiin kuitenkin, kun Timothy Castagne luotti tanskalaisvahtiin hieman liikaa – Schmeichel ehti juuri ja juuri pysäyttämään pallon omalta viivaltaan.
81. minuutilla Tielemans pääsi niittaamaan ottelun lopullisesti pakettiin, viimeinen syöttö jälleen ottelun hahmoksi muodostuneelta Maddisonilta.
Tämäkään ei riittänyt, vaan Maddison iski itse lukemat 4-0, kun viimeinen viisiminuuttinen varsinaisesta peliajasta oli juuri käynnistynyt. Tällä kertaa syöttömerkintä Dakalle.
Burnleyn tylsyys tarttui West Hamiin
Kun Turf Moorilla oltiin pelattu tunti, löytyi pöytäkirjasta kaksi kohteeseen suuntautunutta maalintekoyritystä. Kumpikin näistä West Hamille, kumpikin tuloksetta. 80. minuutin täyttyessä sama tilasto näytti lukemia 1-2 – ei siis kovin suuri vääryys että edelleen edettiin maaleitta.
Burnley lähti peliin putoamisalueelta, jolla se on myös sen päätyttyä. Saldo kierrokselta on toki sikäli voitollinen, että pohjakolmikon muut joukkueet hävisivät omat pelinsä. West Ham pitää nelossijansa, ollen pisteen Man Unitedia, kaksi pistettä seuraavaa vastustajaansa Arsenalia edellä.
- Ange Postecoglou kummaksuu Valioliigan käsivirhesääntöjä – ”En tiedä miten näitä pystyy torjumaan”
- Jättinöyryytys kotinurmella ei uhkaa Valioliiga-valmentajan työpaikkaa – ”Uskon siihen 100-prosenttisesti”
- Näin Mauricio Pochettino arvioi Chelsean ongelmia: ”Joudumme maksamaan liikaa”
- Newcastle järjesti käsittämättömät murskajaiset Valioliigassa
- Declan Rice joutui jättämään derbyn kesken – Mikel Arteta kertoi syyn
- Chelsealle taas lunta tupaan oikein urakalla – Pochettino: ”Tietenkin omistajat ovat pettyneitä”
- Pohjois-Lontoon derbyssä nähtiin neljän maalin trilleri – Chelsean surkea alkukausi sai jatkoa
- Maailmanmestari oli aikoinaan siirtymässä Tottenhamiin – seura maksoi tietämättään taksikyydin Arsenal-valmentajan luokse: ”Halusivat pitää kaiken salaisena”
- Marcus Rashford auto-onnettomuudessa voittoiltana
- Adam Lallana vertailee Roberto De Zerbiä ja Jürgen Kloppia – ”Iso veli, jota minulla ei koskaan ollut”
- Declan Rice joutui jättämään derbyn kesken – Mikel Arteta kertoi syyn
- Näin Mauricio Pochettino arvioi Chelsean ongelmia: ”Joudumme maksamaan liikaa”
- Maailmanmestari oli aikoinaan siirtymässä Tottenhamiin – seura maksoi tietämättään taksikyydin Arsenal-valmentajan luokse: ”Halusivat pitää kaiken salaisena”
- Newcastle järjesti käsittämättömät murskajaiset Valioliigassa
- Asiantuntijalta murska-arvio Pohjois-Lontoon derbystä – ”He tulevat teurastamaan heidät”
- Chelsealle taas lunta tupaan oikein urakalla – Pochettino: ”Tietenkin omistajat ovat pettyneitä”
- Steven Gerrard katuu lähtöään Liverpoolista: ”Jos olisin tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan…”
- Pep Guardiolalta kovaa palautetta ulosajetulle Man City -pelaajalle
- Jättinöyryytys kotinurmella ei uhkaa Valioliiga-valmentajan työpaikkaa – ”Uskon siihen 100-prosenttisesti”
- Elokuussa fanit buuasivat Evertonin sankarille – nyt tarina oli toinen