Valioliigatuomarin arvaamaton korttipeli tuotti Liverpoolille pistemenetyksen

Tottenham palasi pelikentille koronapaussinsa jälkeen, isännöiden sunnuntain viimeisessä valioliigaottelussa mestaruustaistossa mukana olevaa Liverpoolia.
Ottelu päättyi lopulta lukemiin 2-2, mutta maalintekijöitä suurempaan valokeilaan nousi pelin erotuomari Paul Tierney.
Avausjaksolla isäntäjoukkue, joka vaikutti kokoonpanolistojen perusteella selättäneen tartuntaryppäänsä lähes täysin, piti alkuun komentoa. Spurs meni johtoon ottelun 13. minuutilla, kun seuratasolla täysin kateissa ollut hyökkääjä nimeltä Harry Kane ohitti Alissonin tarkalla vedolla takakulmaan.
Kotijoukkueelle tarjoiltiin paikkoja johdon tuplaamiseen toistuvasti, mutta niin Heung-Min Son kuin Dele Alli ampuivat avopaikoista ohi.
35. minuutilla Liverpool tuli tasoihin, kun Diogo Jota teki jo kauden 10. maalinsa sarjassa. 178-senttisen portugalilaisen puskutyöskentely on jopa hämmentävän tehokasta.
Viimeistään tasoituksen jälkeen alkoi näyttää siltä, että Tottenhamin nopeahkosti hankkima johtoasema oli vain alun uhittelua. Liverpool alkoi viedä kenttätapahtumia varsin selkeästi, ja vaaran väri oli selkeästi punainen.
Erotuomari Tierneyn korttikäsi kävi avauspuolikkaalla neljään otteeseen, ainakin valtaosin täysin aiheesta. Yksi varoituksista osoitettiin Jürgen Kloppille, jonka joukkue meni tauolle vietyään maalintekoyritykset ensimmäisellä nelivitosella lukemin 5-12.
Tauolla niin suomalaisessa kuin ruotsalaisessa ottelustudiossa Viasatin kanavilla hämmästeltiin, miten Kane selvisi 20. minuutin kammottavasta taklauksestaan pelkällä varoituksella. Kotijoukkueen Emerson Royalin olisi ainakin Ruotsin studion mukaan pitänyt myös tulla jo ensi jaksolla ulosajetuksi. Tierney ei saanut kommentaattoreilta puhtaita papereita myöskään tilanteesta, jossa Jota ajettiin selästä kumoon rangaistusalueella, ilman seuraamuksia.
Korttipeli jatkui arvaamattomana
Klopp ripitti TV-kuvissa pääoikeudenjakajaa toiselle jaksolla tultaessa stadionin käytävällä ankarasti, ja tämä oli taatusti kuullut palautetta alkuottelun toiminnastaan muualtakin. Tierney nostikin lapun illan aiempaan linjaansa nähden huomattavan kevyesti, valkopaitaisten Harry Winksille 47. minuutilla.
Kane missasi 55. minuutilla aivan täydellisen maalipaikan. Hyökkääjä sai pallon Allilta, ja ehti jopa miettiä mihin sen sijoittaa. Valinta kohdistui vastaan tulleen Alissonin käteen. Tilannetta seuranneessa kulmapotkutilanteessa Kane pääsi puskemaan takatolpalta, yli maalin.
70. peliminuutin lähestyessä Tierneylle tuli taas hommia. Alli kaatui läpiajoyrityksessään rangaistusalueella. Tottenham-leiri vaati raivoisasti pilkkua, mutta erotuomari hutioi vimmaisesti, ettei sellaiseen ole aihetta. Lähes välittömästi tämän jälkeen Liverpool sai Hugo Llorisin maalille aikaan melkoisen mylläkän. Ranskalainen ehti tekemään muutaman torjunnan, mutta oli vailla mahdollisuuksia ehtiä estämään Andrew Robertsonin puskua läheltä; 1-2.
Viitisen minuuttia myöhemmin ottelu oli jälleen tasatilanteessa, Sonin karattua Liverpoolin puolustuslinjalta. Alisson ryntäsi vastaan, mutta korealainen sai pallon tämän käsien kautta ja sijoitti verkkoon.
Pian tasoituksen jälkeen vaadittiin Robertsonille ulosajoa viikatteesta Royalin jaloille. Tierney päätti voimakkaan protestoinnin jälkeen mennä katsomaan tilannetta monitorilta – ja nosti lopulta punaisen kortin. Skotlantilaiselle siis seitsemään minuuttiin maali ja ulosajo. Ironista on, että Robertson oli myös nimenomaan se pelaaja, joka toimi ottavana osapuolena Kanen avauspuolikkaan likaisen rikkeen kohdalla.
Robertsonin taklaus oli kieltämättä melkoinen, ja ulosajo siitä oikeutettu. Linjassa ottelun muihin tuomioihin se ei kuitenkaan ollut.
Tierneyn vahva suorittaminen jatkui 84. minuutilla, kun Ryan Sessegnon runnoi kyynäräpäällään Naby Keïtan kentän pintaan. Lopputuloksena kortti Liverpoolin guinealaiselle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin