Huomenna tapaninpäivänä Valioliigassa pelataan legendaarinen Boxing Day -kierros. Yhdeksän hurjaa ottelua ja faneille mahdollisuus nähdä neljä huippupeliä peräkkäin.

Kenties tänä vuonna jokin peli liittyy Boxing Dayn legendaarisimpien ottelujen joukkoon. Tässä jutussa palaamme muistoisamme tähän asti pelatuista kamppailuista suurimpiin.

Toki tällaisissa rankkauksissa subjektiivisuus pulpahtaa arvona päällimmäiseksi. Täysin objektiivista ja arvovapaata tyhjiötä ei ole olemassakaan. Seuraavia kamppailuja voisi siis luonnehtia joukoksi kaikista hienoimpia Boxing Dayn pelejä. Ei välttämättä kaikille ikimuistoisimpia silti.

26.12.2013 Hull City – Manchester United 2-3

Getty Images.

David Moyesin visiitti Sir Alex Fergusonin seuraajana ei jäänyt historiaan suurimpana menestystarinana. Nykyisin West Hamin komeaan lentoon luotsannut skotlantilainen oli tapaninpäivänä 2013 kuitenkin onnellinen mies.

MKM Stadionilla, joka tuolloin tunnettiin KC Stadionina, nähtiin komea kamppailu putoamistaistelua käyvän Hullin ja Manchester Unitedin välillä.

Kotiyleisö oli revetä liitoksistaan, kun James Chester ja David Meyler veivät Hullin 2-0-johtoon. Jättiläisen kaato vaikutti enemmän kuin mahdolliselta.

Tuolloin United teki kuitenkin tempun, joka nähtiin niin usein Fergusoninkin aikana. Rutinoitunut jätti nousi takaa rinnalle ja ohi.

Chris Smalling kavensi komealla puskullaan ja Wayne Rooneyn upea volley tasoitti kamppailun.

Tällä kertaa sankarista antisankariksi oli erittäin tyly kohtalo Hull Cityn Chesterille. United nousi voittoon walesilaistopparin omalla maalilla.

Samassa kamppailussa vieraiden Darren Fletcher palasi pelikentille vakavan sairautensa jälkeen.

26.12.2002 Bolton – Newcastle 4-3

Getty Images.

Vuonna 2002 Reebok Stadiumilla nähtiin upea ottelu Boltonin ja Newcastlen välillä. Sittemmin Jussi Jääskeläisen ex-seura on valahtanut suuriin vaikeuksiin, mutta 19 vuotta sitten kulki vielä.

Kotijoukkueen nigerialainen kulttipelaaj Jay-Jay Okocha vei Wanderersin 1-0-johtoon. Upea laukaus boxin rajalta upposi sisään ja räjäytti kotiyleisön juhlimaan.

Harakat nousivat pian tasoihin. Seuralegenda Alan Shearer käänsi vaakakupit jälleen tasoihin.

Jamaikalaispakki Ricardo Gardner vei kotijoukkueen uudelleen johtoon huimalla vapaapotkullaan. Michael Ricketts (kuvassa) teki tämän jälkeen vielä kaksi osumaa. Tässä kohtaa kotiyleisössä oli jo karnevaalit käynnissä.

Shola Ameobi kuitenkin kavensi ensin hieman onnekkaasti ja perään Shearer jysäytti karmealla kaukolaukauksella Newcastlen maalin päähän. Bolton kuitenkin kesti ja Sam Allerdycen luotsaama ryhmä pääsi juhlimaan voittoa kotiyleisönsä edessä.

26.12.1963 Koko kierros

Diario AS

@diarioas
🤯🎄 Los resultados del Boxing Day de 1963 🔥

Jos yllä oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.

Tästä ei allekirjoittaneella ole pienintäkään muistijälkeä. Tuskin on kovin monella lukijallakaan, mutta tämä historiallinen Boxing Day ansaitsee silti paikkansa listalla.

Kymmenen ottelua, joista jokainen varmasti ansaitsisi oman palstatilansa. Vuonna 1963 elettiin jouluisissa merkeissä, joissa antaminen on keskiössä. Maaleja nimittäin tehtiin käsittämätön määrä. Tuskin kovin moni niistä oli tarkoituksella lahjoitettuja, mutta kannattajille kierros oli varmasti erityislaatuinen.

66 maalia kymmeneen otteluun eli liki seitsemän peliä kohden. Päällimmäisenä silmille pomppaa muun muassa Fulhamin 10-1-voitto Ipswichistä. Graham Leggat osui kamppailussa neljästi ja Bobby Howfield kolmesti.

West Hamin ja Blackburnin välinen ottelu päättyi vieraiden 8-2-voittoon. Roversilta hattutempussa onnistuivat Fred Pickering ja Andy McEvoy.

26.12.2007 Chelsea – Aston Villa 4-4

Getty Images.

Monien mielestä jopa kaikkien aikojen ottelu Boxing Dayn historiassa. Stamford Bridgen kamppailusta ei dramatiikkaa puuttunut.

Andrei Shevtshenko ei Chelseassa noussut aivan samanlaisiin mainetekoihin, mitä AC Milanissa, mutta tapaninpäivänä 2007 hän oli hurjassa vedossa.

Birminghamilaisten skotlantilaispelaaja Shaun Maloney oli nousta varhaisessa vaiheesa yhdeksi kierroksen suurista sankareista. Hän vei ensin Villan johtoon ja tuplasi johdon maalivahti Petr Čechin suosiollisella avustuksella.

Aivan avausnelivitosen lopulla Shevtshenko aloitti kuitenkin oman näytöksensä. Kavennus pilkulta ja toisen jakson alkuun tasoitus karmealla laukauksella.

Seuraavaksi ukrainalainen alusti Alexin johtomaalin lukemiin 3-2. Seuraavaksi oli jälleen Villan vuoro. Martin Laursen tasoitti pelin.

Chelsea kannattajineen varmasti luuli jo voittaneensa pelin, kun Michael Ballack vei vapaapotkullaan lontoolaiset edelle. Kellossa oli enää pari minuuttia jäljellä ennen täyttä aikaa.

Toisin kuitenkin kävi. Kotijoukkueen Ashley Cole pelasi palloa kädellään omassa boxissaan. Gareth Barry laittoi varmasti pallon pisteeltä sisään. 4-4.

26.12.2000 Arsenal – Leicester 6-1

Getty Images.

Kenties listan kyseenalaisin kamppailu, koska ottelu ei varsinaisesti tarjonnut jännitystä tai suurta draamaa lopputulokseen liittyen.

Arsenalin ja Leicesterin välinen Boxing Day -ottelu oli kuitenkin mieletön pohjoislontoolaisten näytös ja ennen kaikkea legendaksi kohonneen ranskalaiskärjen uskomaton show.

Thierry Henry viimeisteli tänä päivänä Arsenal-uransa kahdeksasta hattutempusta ensimmäisensä. Samalla kärkipelaaja pelasi 50. ottelunsa Gunners-nutussa. Kaikkiaan niitä kertyi 376 kappaletta, joissa Henry viimeisteli hurjat 228 maalia.

Noin 21 vuotta sitten ranskalainen oli täysin pitelemätön. Mieleenpainuvin osumista oli, kun Henry sijoitti pallon maalivahti Tim Flowersin jalkojen välistä. Tilanne oli tässä kohtaa 3-1. Hetkeä myöhemmin ranskalainen kiersi englantilaisvahdin ja sinetöi hattutemppunsa.

Maalintekijöihin kirjasi itsensä myös Freddie Ljungberg, Tony Adams ja Patrick Vieira. Leicesterin ainokaisen viimeisteli Ade Akinbiyi.

Paljon upeita otteluja olisi lueteltavaksi asti, mutta vain osa niistä saa ansaitsemansa palstatilan tällä kertaa. Kenties vuoden 2021 tarjoaa jälleen unohtumattomia hetkiä ainakin kannattajien näkökulmasta. Yksi kamppailu, josta ei erikseen mainintaa ollut, sijoittuu vuodelle 2003.

Tuolloin Charlton yllätti kotonaan Chelsean lukemin 4-2. Maalinteossa onnistui tuolloin myös Huuhkajien legenda Jonatan Johansson.

Mahtavaa Boxing Dayn futispäivää kaikille!

”Tintti” juhlii maalia Chelseaa vastaan.. Getty Images.