Cristiano Ronaldolle pystytetty patsas sai kaksijakoisen vastaanoton – ”Pyhäinhäväistys”

Manchester Unitedin tähtihyökkääjälle Cristiano Ronaldolle pystytetty patsas jakaa mielipiteitä Intiassa, kertoo BBC.
Portugalilaistähden patsas on pystytetty Intian länsirannikolla sijaitsevan osavaltion Goan kamaralle. Paikallisten viranomaisten mukaan patsaan on tarkoitus inspiroida jalkapallosta hullaantuneen osavaltioiden nuoria.
Goa on kuitenkin myös Portugalin entinen siirtomaa, ja osavaltion vapauttamisesta Portugalista on kulunut 60 vuotta.
Kriitikkojen mukaan paikallisia jalkapalloilijoita olisi pitänyt kunnioittaa, varsinkin kun useat Intian maajoukkueen entiset ja nykyiset pelaajat ovat goalaisia.
– Olen hyvin pettynyt kuullessani Ronaldon patsaan pystyttämisestä. Oppikaa olemaan ylpeitä omista ikoneistamme, kuten Samir Naikista ja Bruno Coutinhosta, paikallinen goalainen kommentoi uutistoimisto IANS:lle.
Times of Indian mukaan patsaan vihkimisen aikana osa paikalla olleista heilutti mustia lippuja protestina.
Portugalin maajoukkue on suosittu Goassa, ja siirtomaahistoriasta johtuen monet paikalliset ovat asuneet Portugalissa tai heillä on siellä sukua. Joidenkin Goan asukkaiden mielestä on kuitenkin loukkaavaa pystyttää patsas osavaltion 60-vuotisjuhlallisuuksien aikana.
– Portugalilaisen jalkapalloilijan patsaan pystyttäminen tänä vuonna on pyhäinhäväistys. Tuomitsemme tämän, kommentoi oikeistoaktivisti Guru Shirodkar.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Eddie Howe kommentoi Alexander Isakin tilannetta: ”Tarjous oli ehditty hylätä ennen kuin kuulin asiasta”
- Romano: Tottenham-tähden lähtö varmaa
- Chelsea-hyökkääjä matkalla sarjanousijan riveihin pysyvällä siirrolla
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- Newcastle hylkäsi Liverpoolin tarjouksen Alexander Isakista
- João Palhinha palaamassa Valioliigaan
- Virallista: Chelsea lähettää vasta 18-vuotiaan maajoukkuekonkarin lainalle
- Kilpailijoille lunta tupaan: Man City -lupauksen paita on jatkossakin vaaleansininen
- Virallista: Nottingham Forest sinetöi hyökkääjähankinnan Napolin nenän edestä
- Newcastle hylkäsi Liverpoolin tarjouksen Alexander Isakista
- Englannin ennätys rikki Manchesterissa
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- João Palhinha palaamassa Valioliigaan
- Virallista: Chelsea lähettää vasta 18-vuotiaan maajoukkuekonkarin lainalle
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle
- Kilpailijoille lunta tupaan: Man City -lupauksen paita on jatkossakin vaaleansininen
- Virallista: Nottingham Forest sinetöi hyökkääjähankinnan Napolin nenän edestä
- Virallista: Granit Xhaka palaa Valioliigaan