Southamptonin pelaaja lopettaa uransa jo 26-vuotiaana – ”Uskomattoman vaikea päätös”
Southamptonin laitapelaaja Sam McQueen on päättänyt lopettaa uransa.
McQueenillä, 26, on mittarissa vasta 26 vuotta, mutta hän on viimeiset kolme vuotta tuskaillut sitkeiden polvivaivojen kanssa.
Hän reväytti polven eturistisiteensä lokakuussa 2018 liigacupin ottelussa Crystal Palacea vastaan pelatessaan lainalla Middlesbrough’ssa. McQueenin kuntoutus on sujunut erittäin ikävissä merkeissä, sillä toistuva infektio on johtanut moneen uuteen leikkaukseen.
– Tämä on uskomattoman vaikea päätös, sillä haluan niin epätoivoisesti pelata jalkapalloa taas, mutta minun on tehtävä se, mikä on oikein minulle ja perheelleni, kommentoi McQueen Southamptonin sivuilla.
– Olen ollut niin pitkiä aikoja olematta jaloillani ja juoksematta, että kehoni on rappeutunut sellaiselle tasolle, että saan jatkuvasti lihasrepeämiä tietyille aluille eikä polveni kestä, kun yritän osallistua minkäänlaiseen harjoittelun. Minulle sanottiin, etten pystyisi pelaamaan jalkapalloa juuri pidempään, jos onnistuisin pääsemään kuntoon.
McQueen on Southamptonin oma kasvatti, joka on edustanut seuraa kahdeksanvuotiaasta lähtien ja esiintynyt Saintsin ykkösmiehistössä 29 kertaa.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Sky: Liverpoolin Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Tottenhamin apuvalmentaja siirtymässä Anderlechtin peräsimeen
- Manchester City haluaa hankkia espanjalaistähden tammikuun siirtoikkunassa
- Jack Grealish perusteli miksi hänen olisi pitänyt kuulua Englannin EM-kisajoukkueeseen: ”Minun oli vaikea katsoa kisapelejä”
- Jürgen Klopp palaa jalkapallon pariin – päätyi mielenkiintoiseen pestiin
- Manchester Unitedin tuorein loukkaantuminen vahvistettiin – ”Muutama viikko sivussa”
- Valioliigapuolustaja loukkaantui astioita tiskatessa
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- Man Unitedille huonoja uutisia – peräti kolme pelaajaa sivuun maajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- MEN: Man Unitedilla jo ehdokas Erik ten Hagin korvaajaksi
- Man Unitedille huonoja uutisia – peräti kolme pelaajaa sivuun maajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi
- Näkökulma: Pep Guardiolan suuruus näkyy jo uudella tavalla – oppipojista uusi huippuvalmentajien aalto
- Ange Postecoglou laukoi suorat sanat Tottenhamin nöyryyttävästä tappiosta
- Asiantuntija hämmästeli Marcus Rashfordin kuritonta temppua – ”Sen olisi pitänyt olla punainen”
- Aston Villan alkukauden hahmolle jatkosopimus
- Fulham-tähti kutsuttiin Brasilian maajoukkueeseen
- Ikäviä loukkaantumisia Aston Villan ja Manchester Unitedin taistossa – Chelsea pudotti pisteitä kotona