Manchester United on valahtanut Valioliigassa sijalle seitsemän. Se on eurosijojen ulkopuolella ja maanantaina se hävisi Wolverhamptonille kotonaan.

Aggressiivisesti pelannut vierasjoukkue haki ensimmäisen täyden pistepottinsa Old Traffordilta 42 vuoteen. Kotijoukkueen osalta juuri asenne ja aggressiivisuus olivat niitä puuttuvia ominaisuuksia.

Unelmien teatteri -podcastin juontaja ja Manchester Unitediin keskittyvän Red Room -museon perustaja Jere Virtanen on huolissaan joukkueensa yleisilmeestä.

– Ei ole Wolverhampton-ottelusta paljon positiivista sanottavaa. Jos paras pelaaja on puolustaja, joka ei ole kahteen vuoteen pelannut, niin kertoo aika paljon pelistä.

– Olen todella iloinen Phil Jonesin paluusta. Hän on suosikkejani, koska antaa kentällä aina kaikkensa. Oikeastaan siksi hän varmasti onkin paljon loukkaantuneena, koska menee tilanteen vaatiessa ottamaan vaikka nappulakengän päähänsä.

Muuten ei Virtaselta kehuja heru. Maalivahti David de Gean hän löytää lopulta toiseksi pelaajaksi, jolle voi antaa puhtaat paperit. Jälleen kerran.

– Asenne ei näyttänyt olevan lainkaan oikealla tasolla ja intohimoa ei ollut. Ei tämä mikään uusi ongelma ole, mutta olipahan poikkeuksellisen väsynyt sakki.

Myös laitapuolustaja Luke Shaw kertoi pelin päätyttyä, että joukkue ei pelaa tarvittavalla intensiteetillä ja antoi ymmärtää joidenkin pelaajien asenteessa olevan toivomisenvaraa.

– Asiaa puhui. Jokin on pahasti pielessä, kun puhutaan tuon tason pelaajista, jotka nostavat tuon tason palkkaa. He pelaavat yhdessä maailman suurimmista joukkueista.

– Jotain täytyy olla pahasti pielessä ammatillisessa ambitiossa, jos ei tuolla kentällä vedä niin kovaa, että oksennus meinaa lentää. Eilen ei varmaan kovinkaan moni joutunut käymään edes suihkussa pelin jälkeen.

Virtanen ei ole varma, kohdistiko Shaw kommenttinsa tietyille pelaajille vai puhuiko tämä yleisellä tasolla. Jos kyse oli ensiksi mainitusta, niin Virtanen toivoo palautteen menevän sopivasti ihon alle ja tuovan muutoksen.

– Kyllähän Shaw on myös aika virhealtis, mutta ei hän asenteeltaan ole ainakaan pahimmasta päästä.

[readmore from=Manchester-United]

Moni Unitedin nuorista pelaajista on esiintynyt myös vaisummin, mitä moni odotti. Jättisummalla Dortmundista saapunut Jadon Sancho on monien papereissa päätymässä jo floppien mappiin.

Virtanen antaa Sancholle vielä aikaa, koska potentiaali on selvä ja pelaaja vielä nuori. Sen sijaan yleisellä tasolla nuoret pelaajat huolestuttavat.

– Sanchonkin itseluottamus on hukassa. Lannistunut olemus jo ennen haastoja, vaikka kyse on hänen vahvuudestaan. Meidän nuorille pelaajille pitäisi saada ladattua sellaista ”tappamisen meininkiä” ja loppuun asti pelaamista.

– Nyt nämä nuoret kaverit ovat sellaisia, että heitä ei tarvitse kuin hipaista ja levitellään käsiä anovasti.

– Muistellaan esimerkiksi Wayne Rooneyn pelaamista samanikäisenä. Sehän parhaimmillaan veti kahta paidassa roikkuvaa kaveria perässään. Sekin on mielestäni ihan valtava henkisen puolen haaste.

Virtasen mukaan täysillä pelaamisen erottaa selvästi. Nykypäivän Manchester United keskittyy hänen mukaansa valittamaan jokaisesta kontaktista ja pelaaminen käytännössä lopetetaan kesken. Tässä Virtanen toivoo näkevänsä pikaisen muutoksen.

Toinen ongelma on muutokset ja pelaajiston yleinen mieliala.

– Miten vaikuttavat pelaajien mentaliteettiin jatkuvasti vaihtuvat managerit tai pelaajat, jotka eivät halua seurassa olla?

– Manchester Unitedissa ei ole vuosiin tehty kovinkaan nopeita päätöksiä. Siellä on ollut pitkään kolmen managerin jämät, jotka eivät sovi kenenkään palettiin.

Virtanen kehuu Ole Gunnar Solskjærin vihdoin aloittaneen muutosprosessin ja toivoo Ralf Rangnickin jatkavan sitä.

Niin, että jokainen hankinta tai pelaajamyynti palvelee kokonaiskuvaa ja joukkueen pelitapaa.

Niin, että asenne palaa Manchester Unitedin pukukoppiin.