Arsenalista José Mourinhon kurssitukseen – Mikel Arteta ymmärtää keskikenttäpelaajan ratkaisun
Kuva: Getty Images
– Hän tuli luokseni ja sanoi uskovansa, että hänen uralleen juuri nyt olisi parasta siirtyä toiseen seuraan, Arsenalin manageri Mikel Arteta sanoo keskikenttäpelaaja Ainsley Maitland-Nilesin tilanteesta.
Perjantaina vahvistettu, kevätkauden mittainen laina suuntautuu José Mourinhon luotsaamaan, Serie A: ssa europelipaikoista taistelevaan AS Romaan.
– Hän uskoo että tämä työskentelymahdollisuus on varsin hyvä. Kävimme vähän vastaavan keskustelun jo viime kesänä, ja päätimme palata asiaan joulukuussa. Hänen pelaamiensa minuuttien pohjalta on selvää että hän ansaitsee mahdollisuuden lähteä lainalle.
Arsenalin oma kasvatti on esiintynyt seuran paidassa tällä kaudella yhteensä vain 472 minuutin edestä.
Italialaisseura maksaa Transfermarktin mukaan lainasta Arsenalille puoli miljoonaa euroa. Sopimus ei sisällä osto-optiota.
LUE AIEMPI UUTINEN ARSENALIN KESKIKENTÄN TILANTEESTA TÄÄLTÄ!
Arteta myöntää, ettei hänen joukkueensa ole leveyden puolesta juuri nyt kovinkaan vahvoilla. Varmuuden vuoksi ei Maitland-Nilesin kaltaista peluria kuitenkaan ole oikein pitää sidottuna.
– Kyllä, pelaajatilanteemme on tiukka, mutta se ei voi olla argumentti lainasta kieltäytymiseen. Hän on akatemiamme kasvatti, pelaaja joka on ollut kärsivällinen yrittäessään toteuttaa unelmiaan. Puhuimme tästä hyvin suoraan, ja ymmärrän tilanteen mainiosti.
Maitland-Niles ehti jo nousta Englannin A-maajoukkueen mukaan, ennen kuin jäi lähes täysin vaille peliaikaa seuratasolla. Vastaavassa tilanteessa oli naapuriseura Chelseassa ikätoveri Tammy Abraham, joka näytöillään juuri AS Romassa on palannut myös Gareth Southgaten suosioon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen