Siipirikko Leicester rullasi yli Watfordin FA Cupissa – Ademola Lookman tuntuu löytäneen paikkansa
Kuva: Getty Images
Valioliigassa tahoillaan vaikeuksissa oleva kaksikko Leicester-Watford kohtasi toisensa FA Cupissa lauantaina. Kotijoukkueen terveystilanne on todella heikko, ja manageri Brendan Rodgers myönsikin jo aiemmin, että ainakin topparikauppoja on jotakuinkin pakko tehdä.
King Powerin isännät ottivat kuskin paikan viimeistään seitsemännellä peliminuutilla, Youri Tielemansin iskettyä 1-0 -maalin rangaistuspotkusta.
25. minuutilla Herhiläisten siivet tuntuivat irronneilta; James Maddison vei Leicesterin jo 2-0 -johtoon, Ademola Lookmanin karkumatkan päätteeksi.
Vain paria minuuttia myöhemmin peli oli kuitenkin taas hengissä; João Pedro ohitti Leicester-maalilla pelanneen Danny Wardin ja toi vieraat taas mukaan.
Jotain isäntien kokoonpanotilanteesta kertoo tauolla tehty vaihto; ulos Vontae Daley-Campbell, sisään Wanya Marcal-Madivadua.
Vaikka Ketut pahasta loukkaantumistilanteesta kärsivätkin, ei Watford tänään tuntunut pysyvän peesissä. Lookman oli jälleen alustushommissa, kun Harvey Barnes palautti isäntien kahden maalin johdon ennen tunnin täyttymistä.
Loppulukemat 4-1 syntyivät konkari Marc Albrightonin toimesta. Newcastlen tavoin myös Watford voi nyt keskittyä valioliigapaikkansa säilyttämiseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
