Liverpoolin pommitus tuotti lopulta myös maaleja – Brentford Anfieldilla aseeton
Kuva: Getty Images
Torstaina tunnin kenttäylivoimalla turhaan maalintekoa yrittänyt Liverpool palasi kotikentälleen, tällä kertaa Arsenalin sijasta vastustajana toinen lontoolainen, Brentford.
Tällä kertaa juhlaotteluaan valmentaneen Jürgen Kloppin ryhmä onnistui ylivoimaisen vyörytyksen lomassa tehojenkin merkeissä, lopputulos 3-0.
Silmiään vahvassa vasta-auringossa siristelemään joutunut Alvaro Fernandez vieraiden maalilla ei avauskympillä varsinaisiin torjuntatöihin isäntien hallinnasta huolimatta joutunut. Liverpoolin kolme kulmapotkua muiden tilastojen ohessa antoivat kuitenkin odottaa punaisten onnistumista maalinteossa ilman Mohamed Salah’n ja Sadio Manén taikavoimiakin.
Kristoffer Ajer taklasi läpi pyrkinyttä Diogo Jotaa 19. peliminuutilla todella kovaa. Tilanteessa oli paljon samaa kuin samaisen portugalilaisen ja Granit Xhakan törmäyksessä torstaina. Norjalainen vältti kuitenkin sveitsiläisen ulosajokohtalon, ja selvisi keltaisella kortilla.
22. minuutilla Fernandez hyppäsi kulmapotkuun ensin väärällä ajoituksella, mutta pelasti tästä seuraneen tilanteen maaliviivalta. Espanjalainen teki myös paluupalloon vakuuttavan torjunnan, ja piti Beesin edelleen pelissä mukana.
Ottelu oli muotoutumassa todella tylsäksi, vieraiden roikkuessa mukana, isäntien tuhriessa paikan toisensa perään. Jakson loppupuolelle tultaessa Brentford kuitenkin sai asioita tapahtumaan myös kotijoukkueen päädyssä.
Ivan Toneyn veto Joel Matipin kammottavan avauksen jälkeen painui vain vähän vasemman tolpan väärälle puolelle 39. minuutilla.
44. minuutilla Liverpool onnistui kuin onnistuikin maalinteossa. Fabinho sai puskea pallon takakulmalta sisään kulmapotkun jälkitilanteesta. Kyseessä oli isäntien päivän 12. maalintekoyritys.
Liverpoolin frekvenssi parani
Brentford haki aiempaa hyökkäävämpää suuntaa peliinsä tauon jälkeen; laitapuolustaja Rico Henry vaihtui ylempänä pelaavaan Sergi Canosiin. Ottelun kokonaiskuva pysyi ennallaan – kun tauon jälkeen oltiin pelattu 10 minuuttia, oli Liverpool yrittänyt maalintekoa kolmesti, Brentford ei kertaakaan. Juuri ennen tunnin täyttymistä Bryan Mbeumo oli todella lähellä tasoitusmaalia, käännettyään kaksi Liverpool-puolustajaa tieltään boksissa – Alissonin ohittanut veto vähän vasemmalta ohi. 62. minuutilla Liverpoolin hyökkäys päättyi Jotan tolppalaukaukseen. Viitisen minuuttia tästä, Jota pääsi kaksin Fernandezin kanssa – tilanne päättyi hyvin vastaan tulleen maalivahdin eduksi. Isäntien 21. maalintekoyritys ratkaisi pelin. Alex Oxlade-Chamberlain pääsi syöksypuskemaan Andrew Robertsonin keskityksen takatolpalta sisään. Vain hetkeä maalinsa jälkeen Oxlade-Chamberlain lyyhistyi Brentfordin boksiin ilman kontaktia, nilkkaansa pidellen. Southampton-kasvatti juoksi kentältä vetreän oloisena lyhyiden hoitoitoimenpiteiden jälkeen, mutta joutui lopulta pukusuojan puolelle. Tilalle tullut Takumi Minamino sai jo viikon toisen täysin avoimen maalintekotilaisuuden tällä viikolla, ja rankaisi Brentfordin alakertaa alkeellisesta virheestä; 3-0.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
