Sky Sports: Chelsea yrittää hankkia puolustukseensa vahvistusta PSG:stä
Valioliigan kolmannella sijalla tällä hetkellä majaileva Chelsea yrittää vahvistaa joukkuettaan tammikuun siirtoikkunan aikana ainakin vasemman puolustajan osalta. Vasemman laidan ykkösvaihtoehto Ben Chilwell loukkasi polvensa marraskuussa ja hänen kautensa on ohi.
Sky Sportsin tietojen mukaan lontoolaisseura on nyt Paris Saint-Germainin Layvin Kurzawan, 29, perässä. Ranskalaispuolustaja on Thomas Tuchelille tuttu mies hänen Pariisin ajoiltaan. Brittimedian mukaan Chelsea yrittää hankkia Kurzawan loppukauden lainasopimuksella riveihinsä.
Kurzawa ei ole ollut nykyisen managerin Mauricio Pochettinon suosiossa tällä kaudella. Ranskalainen on nimittäin pelannut kuluvalla sesongilla ainoastaan yhdessä ottelussa.
Chelsea on jo jonkin aikaa yrittänyt kutsua Emerson Palmierin takaisin lainalta Lyonista, mutta ranskalaisseura ei ole tähän kuitenkaan suostunut. Myöskään Mestaruussarjan Coventryssä pelaavaa Ian Maatsenia Chelsea ei pysty kutsumaan takaisin lainapestiltään.
Lontoolaisseuran ykkösvaihtoehto vasemman laitapuolustajan tontille on tällä hetkellä Marcos Alonso. Yhden vaihtoehdon lisää vasemmalle laidalle seura sai jo tällä viikolla, kun brasilialainen Kenedy kutsuttiin takaisin lainapestiltään Flamengosta.
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen