Liverpoolin pilkku Crystal Palacea vastaan herätti voimakkaita tunteita niin valmentajissa kuin asiantuntijoissa – ”Erotuomari tappoi tämän kamppailun”
Liverpool voitti sunnuntaina Crystal Palacen Selhurst Parkilla 3-1. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen vieraat vaikuttivat painelevan aivan ylivoimaisella suorituksella maisemaan.
Palace kuitenkin heräsi taistelemaan ja haki vimmatusti myös tasoitusta toisella jaksolla lukemiin 2-2.
Se kiri katkesi kuitenkin lopullisesti Fabinhon ampumaan rangaistuspotkumaaliin.
Tilannetta edeltänyt tuomio on herättänyt paljon keskustelua brittimediassa. Diogo Jota oli menossa boxissa maalintekoon. Palacen maalivahti Vicente Guaita tuli vastaan.
Portugalilainen näytti huomaavan hidastuskuvissa, että ei palloon enää ehdi. Hän otti askeleen sivulle kohti maalivahtia ja kaatui tämän jälkeen näyttävästi nurmen pintaan.
Erotuomari Kevin Friend ei tilanteesta alunperin tuominnut pilkkua, mutta VAR-tarkastus kesti hämmentävän pitkään. Lopulta Friend kävi katsomassa tilanteen itse nauhalta ja osoitti lopulta kohden pistettä.
Palacen valmentaja Patrick Vieira oli luonnollisesti täysin eri mieltä tuomiosta ja koki sen pilanneen koko ottelun.
– Olen todella turhautunut päätöksestä. Katsoin sen moneen kertaan ja se ei ikimaailmassa ole rangaistuspotku. Erotuomarin väärällä tuomiolla oli massiivinen vaikutus peliin.
– Sinun pitäisi pyytää tuomari haastateltavaksi ja selittämään päätöstä omin sanoin.
Vieira jakoi kunniaa kuitenkin Jotalle ja sanoi tämän pelanneen tilanteen todella älykkäästi. Hän osasi ranskalaisen mukaan hakea kontaktin.
– Teimme maalin ja peli oli silloin käsissämme. Yritimme kovasti päästä tasoihin, mutta sitten erotuomari tappoi tämän kamppailun.
Vieiran kollega Jürgen Klopp oli yhtä luonnollisesti hivenen eri mieltä tilanteesta.
– En nähnyt tilannetta, mutta Jotan mielestä se oli pilkku. VAR piti tilannetta rangaistuspotkuna ja siksi erotuomarikin meni tilanteen katsomaan.
– En ymmärrä, että miksi tästä edes keskustellaan. Neljä silmää tarkisti tilanteen.
Asiantuntijat olivat päätöksen suhteen enemmän Vieiran kanssa samalla sivulla. Gary Lineker oli suorastaan tyrmistynyt tuomiosta. – Todella kauhistuttava tuomio, Lineker sanoi sosiaalisessa mediassa. Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä. Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä. Myös Skyn asiantuntija Jamie Redknapp oli samoilla linjoilla. – Se ei ollut pilkku. Jota selvästi ajaa maalivahtia päin. VAR tuomitsi tämän väärin. Kaikesta huolimatta Liverpool voitti kamppailun 3-1 ja on sunnuntain jälkeen Valioliigassa toisena, mutta hurjat yhdeksän pistettä Manchester Cityä perässä. Lähteet: BBC, SkyLUE MYÖS:
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Lehti: Liverpool kiikaroi jo seuraavaa vahvistusta Barcelonasta
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi
- Suru-uutinen: entinen Valioliiga-vahti on kuollut
- Man Unitedin tähtipelaaja raivostui tuomareille: ”Anteeksiantamatonta”
- Nottingham-pomo lähti todella yllättävään maahan