Steven Gerrardilla vielä kaksi pelaajaa hankintalistalla tammikuulle – Liverpoolin keskuspuolustaja prioriteetti
Steven Gerrard on ehtinyt rellestämään siirtomarkkinoilla jo näyttävästi tammikuussa. Aston Villan vahvuuteen ovat liittyneet Philippe Coutinho ja Lucas Digne.
Englantilaismanageri ei ole tiettävästi kuitenkaan valmis. Uutisoimme jo aiemmin, että Aston Villa on kiinnostunut Juventuksen keskikenttäpelaajasta Rodrigo Bentancurista.
Skyn mukaan torinolaiset haluavat Uruguayn maajoukkuemiehestä noin 16 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Mitään konkreettista ei ole vielä osapuolten välillä sovittu, mutta BBC:n mukaan neuvottelut jatkuvat tällä viikolla.
Gerrard sen sijaan kertoi Birminghamin paikallismedialle, että yhdelle keskuspuolustajalle olisi tilausta myös.
Tällä saralla Villa kääntää katseensa managerinsa ex-seuraan Liverpooliin. Gerrard aikoo Football Insiderin mukaan hankkia Joe Gomezin ryhmäänsä.
Aston Villa on aiemmin jo yrittänyt saada 24-vuotiaan topparin riveihinsä, mutta aikoo lähteen mukaan korottaa panoksia alkaneella viikolla. Tavoitteena on saada 11 A-maaottelua pelannut Gomez Villaan ennen kuunvaihdetta.
Englantilaispuolustaja on jämähtänyt varsin pieneen rooliin Jürgen Kloppin huippulaadukkaassa miehistössä. Lähteen mukaan Gomez on avoin siirrolle.
Liverpoolin uskotaan tammikuussa luopuvan yhdestä keskuspuolustajastaan, mutta tämän on jo pitkään uskottu olevan Nathaniel Phillips.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu