Everton-fanit osoittivat mieltään manageriehdokasta vastaan – näin portugalilaisluotsi kommentoi
Evertonin manageriehdokas Vítor Pereira myöntää yllättyneensä siitä, että osa seuran kannattajista vastustaa vahvasti hänen palkkaamistaan.
Portugalilaisluotsi on lehtitietojen mukaan Evertonin ykkösvaihtoehto joukkueen uudeksi manageriksi Rafael Benítezin saatua potkut, mutta myös Frank Lampard on ehdolla tehtävään.
Pereira, 53, on voittanut pokaaleja Portugalissa, Kreikassa ja Kiinassa, mutta osa Toffeesin faneista ei haluaisi häntä Goodison Parkille. Stadionin ulkopuolelle ilmestyi viime päivinä graffiti, jossa luki: ”Pereira ulos, Lampard sisään”.
Sky Sportsin haastattelussa Pereiralta kysyttiin, loukkasiko kyseinen viesti häntä.
– Tietysti. Tämä on ensimmäinen kerta urallani, kun olen nähnyt jotain tällaista. Minusta ei ole ikinä sanottu mitään tällaista. Ansioluetteloni puhuu puolestani.
– Tällainen ilmapiiri seurassa nyt on, koska se ei ole hyvässä asemassa. Kannattajilla on intohimoa, ja minusta se intohimo on tämän seuran voima. Muistan hyvin, että kun katselin Evertonin pelejä muutama vuosi sitten, kannattajat voittivat välillä pelejä.
– Intohimo voi kääntyä jalkapallossa positiiviselle tai negatiiviselle puolelle. Tällä hetkellä managerin pitäisi tuoda positiivista intohimoa kannattajille. En näe tätä (graffitia) henkilökohtaisena hyökkäyksenä.
Pereira kehotti vastahakoisia Evertonin kannattajia tutustumaan hänen uraansa tarkemmin.
– He eivät tunne minua kovin hyvin. He eivät tunne työtäni tai minua ihmisenä. He eivät tunne ansioluetteloani.
– Olen työskennellyt monissa maissa, monissa seuroissa ja monilla eri tasoilla. Olemme voittaneet lukuisia pokaaleja. Tuntematonta ihmistä ei voi tuomita.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”