West Ham kamppailee ison siirron maaliin viemisessä – logistiset haasteet tiellä
Kuva: Getty Images
Valioliigassa viidentenä oleva West Ham tavoittelee isoa pelaajasiirtoa vielä tammikuun siirtoikkunan takarajalla. Sky Sportsin mukaan Hammers haluaa hankkia Benfican uruguaylaisen kärkimiehen Darwin Nuñezin pysyvällä siirrolla.
Sky Sports kertoo, että West Ham ja Benfica olisivat jo päässeet sopuun 22-vuotiaan Nuñezin siirtokorvauksesta. Siirto voi siitä huolimatta pahimmassa tapauksessa jäädä toteutumatta logististen haasteiden vuoksi. Nuñez on nimittäin parhaillaan Uruguayn maajoukkueen mukana valmistautumassa tiistaiseen MM-karsintapeliin Venezuelaa vastaan.
Välissä oleva valtameri ja suuri etäisyys saattavat mutkistaa ainakin huomattavasti Nuñezin lääkärintarkastusta. Jos siirto kuitenkin toteutuisi, olisi se West Hamilta kova kaappaus. Nuñezia on huhuttu kauden aikana muun muassa Manchester Cityyn, Barcelonaan ja Atlético Madridiin. Hän on tehnyt tällä kaudella Benficalle 20 maalia 25 ottelussa kaikissa kilpailuissa.
Kahden muun hyökkääjävahvistuksen suhteen West Hamin verkot ovat Ranskan vesillä. Se keskustelee edelleen Ligue 1:n teinisensaation, 19-vuotiaan Hugo Ekitiken hankinnasta. Ekitike on tehnyt Reimsille kahdeksan maalia kymmenessä sarjaottelussa. Reims pyytää Ekitikestä tiettävästi ainakin 30 miljoonaa euroa. Jossain vaiheessa Ekitikeä huhuttiin myös Newcastleen.
[readmore from=Darwin-Nunez]
Uutena nimenä West Ham -huhuihin on noussut Ligue 2:n Toulousessa pelaava Rhys Healey. 27-vuotias Healey olisi huomattavasti edullisempi vaihtoehto, ja hänestä kaavailtaisiin lähinnä hyökkäyksen varamiestä. Naatan Skytän seurakaveri on tehnyt Toulouselle 21 ottelussa 13 maalia.
Britteinsaarilla Manchesterissa syntynyt Healey on pelannut enimmäkseen Ykkösliigassa ja Kakkosliigassa, mutta on CV:ssä myös neljä Cardiffissa pelattua valioliigapeliä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan