ESPN: Man Unitedin kesän siirtomarkkinoiden prioriteettialue selvillä – mahdollisten kohteiden listalla kovia nimiä

Manchester United keskittyy tulevana kesänä laadukkaan keskikentän keskustan pelaajan hankkimiseen, kertovat ESPN:n lähteet.
Työ on käynnissä jo ennen kuin uusi vakituinen manageri on nimitetty. Rekrytointiosaston laatimalta mahdollisten kohteiden listalta löytyvät tällä hetkellä muun muassa West Hamin Declan Rice, Leedsin Kalvin Phillips ja RB Leipzigin Amadou Haidara.
Yli 100 miljoonan punnan arvoiseksi arvioidun Ricen perässä ovat myös esimerkiksi Manchester City ja Chelsea. Phillipsin mahdollisen siirron esteenä voi puolestaan olla se, että United lukeutuu Leedsin verivihollisiin.
ESPN kertoo, että lista pienenee noin 15 pelaajaan, minkä jälkeen sitä pienennetään noin 10 pelaajaan. Lopulta kun listalta löytyy enää kolme nimeä, aloitetaan varsinaiset neuvottelut.
Moni kannattaja toivoi Old Traffordille vahvistuksia jo tammikuun aikana, mutta niitä ei tullut. Nyt katseet on suunnattu seuraavaan siirtoikkunaan.
Keskikentästä tuli Unitedin prioriteettialue, koska huippukärjen tarve pieneni Cristiano Ronaldon paluun myötä. Portugalilaisen sopimus ulottuu vuoteen 2023 saakka ja sisältää option yhdestä lisävuodesta.
- Manchester Unitedin kapteeni on kellottanut koko Euroopan suurimmat peliminuutit
- Erik ten Hag kommentoi Marcus Rashfordin penkitystä
- Pep Guardiola ei näe Man Cityn pelaajalle käyttöä: ”Olen niin pahoillani”
- Manchester United rohmusi palkintopöydän tyhjäksi
- Espanjalaisluotsi hylkäsi valtavan tarjouksen jäädäkseen Englantiin odottamaan uutta pestiä
- Näin Jürgen Klopp kommentoi loukkaantuneen Liverpoolin avainpelaajan paikkaamista
- Tottenhamin supertähti pettynyt kompurointiin – ”Se ei merkitse mitään”
- Suurista maalintekovaikeuksista kärsinyt valioliigahyökkääjä iski kaksi täysosumaa: ”Fantastinen fiilis”
- Arsenal-pomo kertoi miksi Martin Ødegaard on onnistunut seurassa: ”Meillä on ollut enemmän kärsivällisyyttä kuin muilla”
- Fantasy Premier League: Peliviikko 16 – loukkaantumisia ja keltaisia lippuja
- Independent: Manchester United asetti kolme kallispalkkaista pelaajaa myyntiin
- Tottenhamille taas lunta lupaan! Tappio paikallisottelussa
- Jürgen Klopp vahvisti seuraavan Liverpool-tähden loukkaantumisen
- Valioliiga-seura eristi johtopelaajiaan edustusjoukkueesta
- Tottenhamin ex-kapteeni istuu syrjässä ilman yhtäkään peliminuuttia – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pep Guardiola väittää Aston Villan taistelevan Valioliigan mestaruudesta – näin Unai Emery vastasi
- Avainpelaajan poissaolo yhdistää Manchester Cityn neljää edellistä tappiota
- Brentfordille ikäviä uutisia – maalitykki viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Valioliigan nopein pelaaja opiskeli Usain Boltia parantaakseen erikoiskykyään – ”Silloin juokset nopeammin”
- Teemu Pukki kertoo dokumentissa, missä Norwichin kotiottelussa oli paras tunnelma: ”Ei me pelaajatkaan uskottu ennen peliä, että voitaisiin voittaa”