Arsenalin punakorttilinja jatkui uudella taholla – Diogo Jota kuritti Leicesteriä

Torstain valioliigaotteluissa nähtiin yhteensä kolme hyväksyttyä maalia. Liverpool hoiti hommansa jokseenkin rutiinilla, siinä missä Arsenal saa todella olla kiitollinen
Liverpool-Leicester
Anfieldin avausjaksolla mentiin tilastollisesti hyvin tasaisissa merkeissä, isäntien toki pitäessä palloa vieraitaan enemmän.
34. minuutilla kirjattiin kuitenkin tilastoihin tuttua asiaa; Liverpool johtoon Diogo Jotan maalilla. Portugalilainen ei tällä kertaa joutunut osumansa eteen tekemään suuria taikatemppuja, pallo tyhjiin kulmapotkutilanteen reboundista.
Pikku hiljaa oikeastaan kaikki tilastot kääntyivät kotijoukkueelle, ja tauolle ehdittäessä näyttivät jo varsin yksipuolisilta.
Toisellakaan jaksolla ei nähty todellisia merkkejä Leicesterin noususta, ja Liverpoolillekin vaikutti riittävän yksi osuma. Jota kasvatti saldoaan kuitenkin vielä toisella maalilla. Entinen Wolves-hyökkääjä napautti loppulukemiksi 2-0, jälleen kulmapotkun jälkeen. Syöttömerkintä kirjattiin Joel Matipille.
Wolverhampton-Arsenal
Molineux’lla rikottiin avausjaksolla yksi pitkä putki. Arsenal ei ollut tehnyt maalia neljään viimeiseen otteluunsa. Seuran historiassa pisin maaliton putki on ollut viiden ottelun mittainen.
Tuo putki katkesi Wolverhamptonissa 25. minuutilla, kun toppari Gabriel pääsi tökkäämään pallon kulmapotkun jälkitilanteessa lähietäisyydeltä verkkoon. Muutamakin kotijoukkueen pelaaja koki kärsineensä vääryyttä, mutta osuma jäi tarkastusten jälkeen voimaan.
Puolen tunnin vaiheilla isännät saivat hyökkäyksiinsä vaaraa, ja pyörittivät hetkittäin peliä Arsenalin boksin tuntumassa pitkään. Vuodesta 1972 saakka muuttumistaan odottanut tilasto siinsi Wolvesin silmissä.
Can Wolves make it four Premier League wins in a row?
Arsenal are standing in their way...
#bbcfootball #WOLARS
Jakson viimeiselle vitoselle ehdittyä Nelson Semedo ampui vihaisesti kohti etukulmaa, kuitenkin hieman ohi tolpan.
Arsenal teki sen jälleen itse – selvisi kuin ihmeen kaupalla
Kun lähestyttiin ottelun 70. minuuttia, Arsenalin Gabriel Martinelli nappasi kaksi varoitusta muutaman sekunnin sisään. Brasilialainen suivaantui ensin laitakamppailussa, tönäisi Wolves-pelaajaa, ja juoksi tilanteen jatkuessa Chiquinhon kumoon. Michael Oliver pumppasi keltaista 20-vuotiaan suuntaan, ja vaihtoi värin sitten punaiseksi.
Mikel Arteta oli puhunut ennen ottelua siitä, miten joukkueen pelaaminen olisi paljon helpompaa, jos ottelut pelattaisiin loppuun täydellä ryhmällä – ei onnistunut tälläkään kertaa.
Pallo oli vain hetken ulosajon jälkeen jo vieraiden maalissa, mutta tilanteesta löydettiin paitsio. Aaron Ramsdale joutui maalillaan pian tiukkoihinkin torjuntatöihin. Lontoolaisten ottelun alussa pirteästi esiinynyt hyökkäyspääty meni hetkessä remonttiin. Vain hetkeä ennen Martinellin pimenemistä Emil Smith Rowe oli ottanut Martin Ødegaardin paikan kentällä, ja alivoimatilanteeseen reagoitiin vaihtamalla Bukayo Saka Rob Holdingiin. Wolves puolestaan vaihtoi luonnollisesti hyökkäävämpään ryhmitykseen.
Kotijoukkueen valtava myllytys ei tuottanut tulosta, vaan Gunners matkaa täyden pistepotin kera kotiin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan