AS: Manchester Unitedin huippulupaus ei kelvannut Espanjan divariseuroille – iski täysosuman Atléticon verkkoon Mestarien liigassa

Anthony Elanga on noussut kuluvalla kaudella toden teolla Manchester Unitedin edustusjoukkueeseen.
19-vuotias ruotsalaislaitahyökkääjä on päässyt kentälle 14 ottelussa. Keskiviikkona hän iski tasoitusmaalin Atléticon verkkoon Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa.
Viime kaudella Elanga pelasi pääosin Manchester Unitedin reservijoukkueen paidassa, vaikka pääsikin muutaman kerran kentälle Valioliigassa.
AS:n mukaan Elangan edustajat tarjosivat loppukesällä pelaajaa lainalle Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Segundaan, mutta lukuisat Segundan seurat kieltäytyivät mahdollisuudesta lainata nuori ruotsalainen kuluvaksi kaudeksi.
Elanga päätti siten jäädä Manchester Unitedin edustusjoukkueen mukaan tietäen peliajan jäävän vähäiseksi. Elangan alkuperäinen idea oli etsiä itselleen uusi seura tammikuussa, mutta hän on päässyt kentälle jo lukuisissa edustusjoukkueen otteluissa, eikä valmennusjohto halunnut enää päästä hänestä irti.
Elanga solmi Manchester Unitedin kanssa jouluaattona jatkosopimuksen, joka pitää hänet seurassa kesään 2026 asti.
Elanga on nähty kuluvalla kaudella neljästi Manchester Unitedin avauskokoonpanossa Valioliigassa. Jokainen avauskokoonpanon paikka on tullut viimeisen viiden viikon aikana.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”