Valioliigan huippumanagerit reagoivat Marcelo Bielsan potkuihin – ”Rehellisesti sanottuna olen hyvin pettynyt”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola ja Tottenhamin päävalmentaja Antonio Conte ovat liittyneet kommenteillaan suureen joukkoon, joka on surullinen siitä, että Marcelo Bielsa ei valmenna enää Leedsiä.
Leeds tiedotti viime sunnuntaina, että sen ja argentiinalaisluotsin tiet ovat eronneet. Bielsan neljä viimeisintä ottelua päättyivät kaikki tappioihin, joissa Leeds päästi yhteensä 17 maalia.
Bielsa nimitettiin Leedsin päävalmentajaksi kesällä 2018, ja hän nosti seuran viime kaudeksi Valioliigaan 16 vuoden tauon jälkeen. Paluukaudellaan Leeds ylsi sensaatiomaisesti sarjassa yhdeksänneksi, mutta kuluva sesonki on ollut joukkueelle tervanjuontia. Leeds on kirjoitushetkellä Valioliigassa 16. sijalla, kahden pisteen päässä putoamisviivasta, ja se on päästänyt eniten maaleja (60) kaikista joukkueista.
Heikosti sujuneesta kaudesta huolimatta Bielsa on suuri sankari Leedsin seurayhteisössä ja esikuva valmentajien keskuudessa ympäri maailman. Vaikka Bielsa ei ole kahminut kultamitaleja vuodesta toiseen, innovatiivista argentiinalaisluotsia on pidetty yhtenä kaikkien aikojen vaikutuksellisimmista valmentajista.
Myös Conte korosti Bielsan merkitystä valmentajille.
– Rehellisesti sanottuna olen hyvin pettynyt, koska puhumme tärkeästä managerista ja henkilöstä, joka on oppi-isä monille managereille, monille valmentajille menneisyydessä ja nykypäivänä, sanoi Conte Goalin mukaan.
– Tämä uutinen satutti minua, kun luin sen eilen. Toistan, että emme puhu nyt vain managerista, jolla on suuri ajatus ja näkemys jalkapallosta ja joka opetti paljon muille ihmisille, erityisesti ihmisille tässä työssä, mutta samalla kunnioitan häntä suuresti ihmisenä.
– Joka tilanteessa hän osoitti suurta rehellisyyttä ja rehellisesti jalkapallossa ei aina löydy tällaista ihmistyyppiä. Olen todella pettynyt tähän, mutta toisaalta ymmärrän, että seuran on tehtävä päätös ja tunnen hyvin [Leedsin] omistajan ja puheenjohtajan.
Guardiola on tunnetusti luonnehtinut Bielsaa maailman parhaaksi valmentajaksi, ja hän ylisti argentiinalaisluotsia myös tuoreessa lehdistötilaisuudessaan.
– Hän on jättänyt jälkensä Leedsin kaupunkiin, seuraan ja varmasti myös pelaajiin.
– Valitettavasti managereina me olemme riippuvaisia tuloksista, ja viime aikoina ne eivät olleet hyviä. Mutta neljän kauden aikana hänen työskentelynsä oli upeaa katseltavaa ja toivotan hänelle kaikkea hyvää.
Leeds kertoi maanantaina, että se on nimittänyt uudeksi päävalmentajakseen yhdysvaltalaisen Jesse Marcschin, joka valmensi viimeksi saksalaista RB Leipzigia lyhyesti viime vuonna.
LUE MYÖS:
- ”Murhapallo” nousi esiin – näin Marcelo Bielsan potkuihin on reagoitu Leedsin suunnalla
- Leeds vahvisti odotetun valmentajavalinnan – ”Uskomme hänen filosofiaansa”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta