Alexis Sánchezin hölmöily avitti Liverpoolin jatkoon – Mestarien liigan toisessa pelissä jättimurskajaiset

Liverpool eteni tiistaina Mestarien liigassa kahdeksan parhaan joukkoon. Se hävisi kotikentällään Internazionalelle 0-1, mutta eteni jatkoon yhteismaalein 2-1.
Ottelu alkoi vauhdikkaissa ja tasaisissa merkeissä, mutta kumpikaan ei saanut rakennettua järin potentiaalisia maalipaikkoja.
Peli keskeytyi avausjakson puolivälissä katsomossa sattuneen sairauskohtauksen takia, mutta ottelua jatkettiin jo parin minuutin kuluttua.
Hetkeä myöhemmin nähtiin ensimmäisen jakson vaarallisin tontti, kun Joël Matip puski pallon vapaapotkusta ylärimaan. Seuranneesta kulmapotkusta myös Virgil van Dijk oli lähellä maalintekoa, mutta Inter-toppari Milan Škriniar syöksyi urhoollisesti yrityksen tielle.
Juuri ennen taukovihellystä nähtiin vielä yksi tilanne Interin päädyssä, kun Trent Alexander-Arnoldin laukoma vapaapotku kiersi niukasti vieraiden maalista ohi.
Toista puolikasta oli takana reilut viisi minuuttia, kun Liverpool koetteli jälleen maalikehikkoa. Interin maalivahti Samir Handanovič esti Diogo Jotan maalintekoyrityksen, mutta pallo tuli häneltä Salahille, joka täräytti sen tolppaan.
Kun Liverpool ei hyödyntänyt paikkojaan, Inter siirtyi tunnin kohdalla johtoon. Vierasjoukkue pääsi väliin Matipin heikkoon syöttöön ja toimitti pelivälineen nopeasti Lautaro Martínezille, joka kiskaisi upean laukauksen verkkoon rangaistusalueen tuntumasta.
Interin riemu oli kuitenkin todella hetkellistä, sillä heti seuraavalla peliminuutilla Alexis Sánchez sai punaisen kortin. Chileläishyökkääjä taklasi ensimmäisellä jaksolla sääntöjen vastaisesti Thiago Alcântaraa ja toisella puolikkaalla Fabinhoa. Erotuomari näytti kummastakin rikkeestä keltaista korttia, joten Sánchezia odotti ennenaikainen suihkukomennus.
Liverpool rakenteli lisäajalla nopeasta hyökkäyksestä loistopaikan Luis Díazille, mutta Arturo Vidal liukui viime hetkellä lähietäisyydeltä lähteneen kudin tielle.
Tiistain toisessa Mestarien liigan ottelussa Bayern München möyhensi Red Bull Salzburgin 7-1 ja eteni jatkoon yhteismaalein 8-2. Keskiviikkona paikkoja puolivälieriin tavoitellaan otteluissa Manchester City – Sporting (5-0) ja Real Madrid – Paris Saint-Germain (0-1).

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille