Liverpoolin jättihankinta tehnyt valtavan vaikutuksen seuran ex-pelaajaan: ”En ollut kuullut hänestä koskaan aiemmin”

Valioliigaseuroista Liverpool teki tammikuussa kaikkein kalleimman pelaajahankinnan. Luis Díaz siirtyi Anfieldille FC Portosta 45 miljoonalla eurolla.
Díaz, 25, on saanut heti siirtonsa jälkeen yllättävänkin paljon vastuuta, ja tehnyt vaikutuksen moneen, vaikka maaleja ei ole toistaiseksi syntynyt kuin ainoastaan yksi kappale.
Liverpoolissa vuosien 2014-2020 välisenä aikana pelannut Adam Lallana kuuluu niiden ihmisten joukkoon, jotka ovat olleet positiivisesti yllättyneitä Díazin otteista. Merseysidelaisseuran ex-pelaaja paljastaa samalla, ettei hän ollut koskaan aiemmin kuullutkaan kolumbialaishyökkääjästä.
– En voi vieläkään uskoa, kuinka hyvin Diaz on asettunut joukkueeseen. Tiedän kokemuksesta, kuinka vaikeaa on asettua Liverpooliin, Lallana sanoi BBC Radio 5 Live Sportille.
– En ole varma, millainen Díazin englanninkielen taito on. Mutta se, että hän on tullut toisesta maasta tammikuussa ja pelaa niin kuin hän on pelannut, on aivan ilmiömäistä.
[readmore from=Liverpool]
Díaz on ehtinyt jo voittaa yhden pystin Liverpoolin kanssa. Helmikuun lopulla pelatussa Liigacupin finaalissa Chelsea kaatui rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
– Olin Wembleyllä ja näin, kuinka hän suoriutui. Mielestäni hän oli Liverpoolin paras ja dynaamisin pelaaja, Lallana kehuu.
– Olen itse asiassa hieman nolostunut siitä, että en ollut kuullut hänestä koskaan aiemmin. Se vain osoittaa rekrytointitason Liverpoolissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta