Italian Jorginholta raju purkaus katastrofin jälkeen – ”Tulee kummittelemaan lopun ikääni”
Kuva: Getty Images
Italia jäi sensaatiomaisesti Qatarin MM-kisojen ulkopuolelle. Pohjois-Makedonia voitti Italian jatkokarsintojen yksiosaisessa ottelussa maalein 1-0.
Italia oli ottelussa valtava ennakkosuosikki ja sai vieläpä pelata kotonaan. Hallitseva Euroopan mestari hallitsi ottelua, mutta joutui lopulta taipumaan lisäajan maalilla.
– On vaikeaa selittää, mitä oikein tapahtui, Chelsean ja Italian keskikenttämies Jorginho sanoi RAI Sportille.
– Sattuu niin paljon. Rehellisesti sanottuna tuntuu aika epätodelliselta. Mielestäni meiltä ei puuttunut luovuutta. Dominoimme ottelua ja loimme paikkoja. Emme vain saaneet tapettua peliä.
– Pelasimme hyvää jalkapalloa. Voitimme Euroopan mestaruuden viime kesänä, mutta valitettavasti viime peleissämme teimme pieniä virheitä ja ne kostautuivat.
Rankkarispesialistina tunnettu Jorginho epäonnistui peräti kahdesti pilkulta lohkovoiton ja sitä kautta suoran MM-kisapaikan kannalta tärkeässä Sveitsi-ottelussa. Nuo virheet kummittelevat vielä pitkään.
– Sattuu, kun ajattelen niitä. Ja kyllä, ajattelen niitä edelleen. Ne tulevat kummittelemaan päässäni lopun ikääni. Asetuin kahdesti ampumaan enkä onnistunut. Se on jotain, minkä kanssa joudun elämään ikuisesti.
– Ihmiset kehottavat nostamaan leukaa pystyyn, mutta vaikealta se tuntuu.
Katso ottelun ratkaisumaali alla olevalta videolta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta