Karim Benzemalta myrskyvaroitus Manchester Citylle: ”Teemme jotain maagista”
Kuva: Getty Images
Karim Benzema iski kaksi maalia Manchester Cityn verkkoon tiistai-iltana Mestarien liigan välierien avausosassa. Manchester City voitti siitä huolimatta ottelun 4-3.
Real Madridin 34-vuotias ranskalaishyökkääjä oli tappiosta huolimatta ottelun hahmo. Hän teki ensimmäisen maalinsa volleysta ja toinen syntyi panenkalla rangaistuspotkusta.
Benzema oli tiistaina Real Madridin paras yksilö, eikä hänen vartioiminen ollut jälleen yksinkertaista. Benzema tiedostaa, mitä finaalipaikka vaatii.
– Emme ole koskaan tyytyväisiä tappioon. Tärkeintä on se, ettemme missään vaiheessa luovuttaneet. Nyt meidän on pelattava toinen osa Bernabéulla ja tarvitsemme kannattajiamme enemmän kuin koskaan. Teemme jotain maagista. Voitamme, Benzema sanoi itseluottavaisena Movistarille.
Benzema pelaa upeaa kautta. Hän on tehnyt jo kahdeksan maalia Mestarien liigan pudotuspeleissä ja kantanut käytännössä itsekseen joukkueensa taistelemaan finaalipaikasta.
Benzema on pelannut tällä kaudella 41 ottelussa, joissa on syntynyt yhteensä 41 maalia ja 13 maalisyöttöä. Manchester Cityn on oltava varuillaan Benzeman kanssa myös Madridissa. Hän teki Bernabéulla hattutemput PSG:n ja Chelsean verkkoon.
LUE MYÖS:
- ”Kummankin joukkueen fantastinen peli” sai Pep Guardiolan hehkutukset: ”En voi pyytää enempää”
- Manchester City ei voi olla tyytyväinen – Mika Väyryseltä suorat sanat C Moren studiossa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen