The Athletic: Watford vaihtamassa lähes puolta nuorempaan manageriin – vihdoin ajatus pysyvyydestä?
Kuva: Getty Images
Valioliigasta kauden päätteeksi Mestaruussarjaan putoava Watford on viime vuosina ollut managereille melko epävakaa työnantaja. Jo kertaalleen eläköityneeksi luultu Roy Hodgson jättää tuulisen tontin kahden ottelun kauden päättyessä, ja tulee olemaan mitä ilmeisimmin ensimmäinen omasta aloitteestaan seuran jättävä valmentaja aikoihin.
The Athleticin mukaan Hornets on jo todella lähellä uuden managerin kiinnittämistä. Seuran keskustelut QPR:n apuvalmentaja John Eustacen kanssa ovat lähteen mukaan ohi, ja valinta on kohdistumassa Kakkosliigan, eli Englannin neljännen sarjatason mestaruuden juuri varmistaneen Forest Green Roversin valmennuksesta tällä hetkellä vastaavaan Rob Edwardsiin.
Edwards, jonka taustaan kuuluu muun muassa Englannin alle 16-vuotiaiden maajoukkuevalmennusta, on pelaajana Aston Villan kasvatti. Kentän puolella uran varrella tulivat lisäksi tutuiksi niin Crystal Palace, Wolves, kuin myös Norwich ja Barnsley, jossa nappikset nousivat naulaan vuonna 2013.
Potentiaalisimman käskijäkandidaatin ikä kiinnittää huomion; Edwards on vasta 39-vuotias, siinä missä väistyvän Hodgsonin vuosimittari näyttää jo seitsemääkymmentäneljää. Kenties Vicarage Roadin valmennuspuolella viimein pyritään jonkinlaiseen jatkuvuuteen?
LUE MYÖS:
Roy Hodgson vahvisti lähtönsä: aika Valioliigassa ohi? – ”Olen ansainnut sen”
Kaataako Norwich taas yhden managerin? Claudio Ranieri Watfordissa jo lainatulla ajalla
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”