Torstain Pohjois-Lontoon derbyssä mielettömät panokset – Antonio Conte hakee omilleen fokusta
Tottenham isännöi Arsenalia torstai-iltana Pohjois-Lontoon derbyssä. Verivihollisten kohtaaminen on aina etenkin kannattajille lievästi sanoen iso asia. Tällä kertaa panoksia on vielä runsaasti tavallista enemmän; kumpikin seura hakee voitolla mahdollisuuksia ensi kauden Mestarien liigaan.
Mikäli Arsenal onnistuu viemään voiton naapurinsa uutuudenkarhealta stadionilta, varmistaa se paikkansa Valioliigan neljän parhaan joukossa. Tottenhamille puolestaan riitää käytännössä pelkästään kotivoitto – sellaisella se kutistaisi Gunnersin etumatkan yhteen pisteeseen, kun kummatkin pelaavat vielä kaksi ottelua.
Kotijoukkueen manageriksi kesken kautta tullut Antonio Conte haluaisi huomion kiinnittyvän paikallisasioiden sijasta nimenomaan pääsyyn Mestarien liigaan.
– Tämä on meille elintärkeä ottelu, mikäli haluamme edelleen säilyttää mahdollisuuden Mestarien liigaan pääsystä. Tarvitsemme kolme pistettä, se on ainoa mahdollisuus, italialainen sanoi Sky Sportsille.
Derbyt, jopa Lontoon sellaiset, ovat valmentajalle kaikkea muuta kuin vieras asia.
– Ymmärrän näiden kahden joukkueen välisen asetelman erittäin hyvin. Ensimmäinen asia meidän mielessämme on kuitenkin kolmen pisteen hankkiminen. Vain niiden turvin voimme luoda heille todellista painetta.
Kysyttäessä, määrittääkö paikka Mestarien liigassa Tottenhamin kauden onnistumisen, Conte ohjaa toisaalle.
– Tämä kysymys ei ole minulle, vaan seuralle. Joka tapauksessa se, että meillä on edelleen mahdollisuus taistella (Mestarien liiga -paikasta) kun kautta on jäljellä kolme ottelua, kertoo että kova työmme on ollut onnistunutta. Kun saavuin tänne, joukkue oli yhdeksäntenä, enkä usko että moni kuvitteli tätä mahdollisuutta kauen lopussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?