Toimittaja: Maalivahti jättämässä Manchester Unitedin – edessä siirto Newcastleen
Kuva: Getty Images
Dean Hendersonin odotetaan siirtyvän kesällä Manchester Unitedista Newcasteen.
Manchester Evening Newsin Manchester United -toimittaja Samuel Luckhurstin mukaan Henderson matkusti keskiviikkona Newcastleen neuvottelemaan siirrostaan. Lähde kertoo siirron olevan käytännössä julkistamista vaille valmis.
Kyseessä on alustavasti ensi kauden mittainen laina, mutta Luckhurstin mukaan pysyvää siirtoa ei ole vielä suljettu pois.
Newcastle halusi Hendersonin jo tammikuun siirtoikkunassa, mutta silloin Newcastle-vahti Martin Dubravka ei suostunut siirtymään vaihtokaupassa Manchester Unitediin.
Manchester Unitedin peräsimeen tuota pikaa liittyvä Erik ten Hag pitää David De Geaa ykkösmaalivahtinaan, joten Henderson jäisi seurassa jälleen pienelle vastuulle.
Henderson pelasi viime kaudella 26 ottelussa ja lähti tähän kauteen suurin odotuksin, mutta toisin kävi. Henderson on pelannut tällä kaudella vain kolmessa ottelussa. 25-vuotias Henderson ei ole saanut minuuttiakaan peliaikaa Valioliigassa.
Englannin A-maajoukkueessakin debytoinut Henderson tiedotti Manchester Unitedille jo tammikuussa lähtöhaluistaan.
Dean Henderson closing in on a move to Newcastle. Understand he travelled to Newcastle for talks yesterday #mufc #nufc
manchestereveningnews.co.uk/sport/football…
manchestereveningnews.co.uk/sport/football…
manchestereveningnews.co.uk
Manchester United goalkeeper Dean Henderson closing in on Newcastle move
The Manchester Evening News understands a deal taking Henderson from Man Utd to Newcastle United is in the offing
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma