Huippuhyökkääjä lähtee Man Unitedista iloiset muistot mukanaan: ”Olen todella kiitollinen siitä”
Kuva: Getty Images
Edinson Cavani on pelannut viimeisen ottelunsa Manchester Unitedissa ja jatkaa uraansa uusissa maisemissa ensi kaudella.
Cavani, 35, vietti Man Unitedissa viimeiset kaksi kautta ja esiintyi edukseen erityisesti debyyttikaudellaan. Kuluvan kauden aikana hän kärsi jatkuvasti loukkaantumisista eikä hän yltänyt edelliskauden tasolleen.
Cavani nautti ajastaan Manchesterissa suuresti ja halusi osoittaa kiitoksensa seuran kannattajille vielä ennen lähtöään.
– Haluan vilpittömästi kiittää Manchester Unitedin faneja ja kannattajia. Rehellisesti sanottuna he ovat osoittaneet minulle suurta kunnioitusta heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Olen aina yrittänyt tehdä työni parhaalla mahdollisella tavalla ja antaa parhaani tälle joukkueelle, ja he ovat arvostaneet suuresti kovaa työtäni, Cavani sanoi Manchester Unitedin verkkosivuilla.
– Olen todella kiitollinen siitä kiintymyksestä, jota he aina osoittivat minua kohtaan ja lähden täältä iloiset muistot mukanani.
Cavani pelasi Man Unitedissa kahden kauden aikana yhteensä 59 ottelua ja teki niissä 19 maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?

- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”