Serie A -seura pyrkii vedättämään Arsenalia sopimuksessa – kannattajien suosikki karkaamassa kilpailijalle
Arsenalin keskikenttäpelaaja Lucas Torreira siirtyi viime elokuussa kauden mittaiselle lainapestille Serie A -seura Fiorentinaan. Laina toimi paremmin kuin valtaosa vastaavista; uruguaylaisen peliaika Lontoossa oli jäänyt minimiin, kun tämä taas Firenzessä pelasi itsensä niin vakiokokoonpanoon kuin kannattajien sydämiiin. Viola-kannattajat äänestivät Torreiran kolmeen otteeseen kuukauden pelaajaksi vuoden 2022 ensimmäisen neljän kuukauden sisään.
Seurojen väliseen lainasopimukseen sisältyi osto-optio, jonka summaksi osapuolet sopivat 15 miljoonaa euroa. Transfermarktin markkina-arvoarvioon (20 miljoonaa) suhteutettuna summa kuulostaa reilulta, ei tosin Fiorentinan mielestä. Torreira ilmoitti hyvissä ajoin haluavansa jatkaa seurassa, jolle oli kaudella ilmeisen arvokas pelaaja. Kun lainan loppumetrit olivat kohdalla, italialaiset kuitenkin ilmoittivat, että eivät käytä osto-optiotaan. Nyt Gianluca DiMarzio kertoo, että Fiorentina pyrkii taivuttamaan Arsenalin myymään 26-vuotiaan noin 7-8 miljoonalla – siis puoleen hintaan sovitusta.
Mikäli mainittu hintavedätys ei onnistu, seura on aikeissa kiinnittää Torreiran sijasta vapailla papereilla liikkuvan Florian Grillitschin. Tässä tapauksessa Uruguayn maajoukkuepelaajan uudeksi osoitteeksi veikkaillaan kuviossa jo esiintynyttä Laziota, tai muita vielä nimeämättömiä Serie A -seuroja.
Fiorentinan seurajohto ei varsinaisesti ole kannattajien suosiossa, myytyään muun muassa Dusan Vlahovicin Juventukseen. Keskikenttäsuosikin menettäminen suoralle kilpailijalle tuskin parantaisi välejä.
Torreiran ja Arsenalin välinen sopimus on voimassa vielä vuoden päivät – Gunnersin ei siis luulisi olevan aivan heti syytä taipua Fiorentinan röyhkeään kaupantekotaktiikkaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana