Juan Matalta tunteikas jäähyväisvideo rakkaudestaan Manchester Unitediin: ”Joskus todellisuus ylittää unelmat”

Juan Mata on jättänyt jäähyväisviestinsä Manchester Unitedille. 34-vuotias keskikenttäpelaaja jättää Old Traffordin taakse kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen.
Mata saapui Manchesteriin tammikuussa 2014 Chelsean riveistä. Espanjalainen nousi ajanjaksonsa aikana suureksi suosikiksi seurassa.
Sopimuksensa päätyttyä uusiin haasteisiin suuntaavalle Matalle vaikea päätös herätti suuria tunteita.
– Tämä on viesti, jota en kuvitellut moneen vuoteen kirjoittavani. Kaikki hyvät asiat kuitenkin päättyvät joskus. Aikani Manchester Unitedin pelaajana on juuri päättynyt, Mata aloitti jäähyväisvideollaan.
– Minun on mahdotonta kuvailla tässä tekstissä niitä kaikkia tunteita joita olen kokenut viime viikkoina. Tiivistettynä voin kuitenkin sanoa olevani maailman ylpein mies edustettuani tätä ainutlaatuista seuraa viimeisen kahdeksan ja puolen kauden ajan.
Manchester Unitedin edustaminen oli Matalle nuorena vain kaukainen haave. Hän ei koskaan odottanut, että se joskus kävisi toteen.
– Se on jotakin, josta en olisi voinut pienenä haaveillakaan. Se tuntui espanjaislapselle liian etäiseltä pelata yhdessä jalkapallohistorian suurimmista seuroista.
– Joskus todellisuus ylittää unelmat.
– En voisi olla kiitollisempi, minne urani on minut tähän asti vienyt. Olen yhtä innoissani kuin se pieni lapsi siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se sama intohimo pelata jalkapalloa säilyy minussa.
– Haluan kiittää jokaista seurassa työskennellyttä henkilöä, joka teki seurasta niin erityisen. Jokaista manageria ja pelaajaa, joiden kanssa tieni kohtasivat Manchesterissa.
Mata ei kokenut Unitedin menestyneimpiä aikoja tultuaan seuraan Sir Alex Fergusonin vuoden 2013 eläköitymisen jälkeen. Espanjalainen voitti seurassa FA Cupin, Liigacupin ja Eurooppa-liigan.
Keskikenttäpelaaja rakastui Manchesteriin myös kaupunkina ja mukautui sen kulttuuriin.
– En kokenut seuran historian parhaita aikoja, mutta koimme matkan aikana uskomattomia muistoja pokaalien ja hienojen yhdessä kokemiemme hetkien muodossa. Ne tulevat pysymään ikuisesti mielessäni.
– En pysty kertomaan kannattajille kuinka kiitollinen olen heille ja kuinka erityiseksi he saivat minut itseni tuntemaan. Tunnen itseni todella rakastetuksi ja minä ja perheeni emme pysty kiittämään tarpeeksi siitä.
– Manchester on ja tulee aina olemaan suuri osa elämääni sekä kentällä että sen ulkopuolella. Tunnen itseni adoptoiduksi Mancuaniksi.
– Täällä eläminen ja oleminen osa tätä kultuuria on todella erityistä. Tunnen kuuluvani tänne.
– Toivotan vain parasta seuralle ja sen uudelle managerille. Toivon tämän olevan uusi luku hienoa jalkapalloa, pokaaleja ja nautintoa meidän kannattajille.
– Nämä eivät ole hyvästit. Näemme pian. Tulen Manchesteriin aina kuin vain pystyn.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen